Kansainvälisessä vaihdossa tai harjoittelussa kielitaito kehittyy kuin itsestään ja opit kansainväliseen ympäristöön jo opiskeluaikana. Molemmat ovat sellaisia valttikortteja, joille on käyttöä työelämässä!

    Kansainvälinen projektiharjoittelu

    Miltä kuulostaisi viettää puoli vuotta Karibialla? VAMKin kansainvälisessä projektiharjoittelussa voit lähteä töihin vientiyrityksen työmaalle jonnekin päin maailmaa ja opit, millaista on työskennellä suurissa projekteissa. Kielitaito ja opintopisteet karttuvat huomaamatta!

    Kartuta projektitaitoja maailmalla; työnantaja tykkää!

    Vaihto-opiskelu ulkomailla

    Voit myös lähteä vaihtoon ulkomaille, sillä meillä on sata kumppanikorkeakoulua ympäri maailmaa. VAMKin opiskelijoiden TOP4 -vaihtokohteet ovat Saksa, Hollanti, Thaimaa ja Ranska.

    Englanninkieliset opinnot

    Kansainvälisyys tuodaan osaksi opintoja koulutuksiimme sisältyvällä englanninkielisellä myynnin ja projektijohtamisen opintokokonaisuudella. Siihen kuuluu opiskelu kansainvälisissä ja eri alojen opiskelijoista koostuvissa tiimeissä. Insinööriosaamista voit täydentää halutessasi myös kansainvälisen liiketoiminnan opinnoilla. Opintojen myötä valmistut asiantuntijaksi, joka hallitsee teknisten tuotteiden ja järjestelmien myyntityön.

    Kansainvälinen kampus

    VAMKissa kansainvälistyt jopa omalta kampukselta poistumatta: meillä opiskelee väkeä yli 45 maasta, joten kulttuurien ja kielien kirjo on yhtä värikäs kuin VAMKin kampus.