Pohjanmaa on tulevaisuuden edelläkävijä, kun se tukeutuu jatkossakin yhteistyöhön ja osaajiin

Pohjanmaa on tulevaisuuden edelläkävijä, kun se tukeutuu jatkossakin yhteistyöhön ja osaajiin

Vaasan alueen korkeakoulujen merkitystä ei sovi unohtaa osana Vaasan alueen menestystä, muistutettiin useassa puheenvuorossa Megatrendipäivässä. Tärkeiksi megatrendeiksi nostettiin asiantuntijoiden puheenvuoroissa muun muassa väestön ikääntyminen ja kilpailun kiristyminen osaajista.

Vaasan ammattikorkeakoulun Megatrendipäivän teemat kytkeytyivät nimensä mukaisesti suuriin ja hitaasti muuttuviin ilmiöihin, jotka vaikuttavat niin valtakunnallisesti kuin myös Vaasan aluekehitykseenkin merkittävällä tavalla. Valtiotieteen tohtori ja johtava asiantuntija Timo Aro aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:iltä avasi puheenvuorossaan korkeakoulujen roolia osaajakilpailussa. Aro siteerasi Tilastokeskuksen tietoja, joiden mukaan Pohjanmaalla korkeakoulutettuja on 31,7 prosenttia, kun taas valtakunnallisesti määrä on 28,0 prosenttia:

– Korkeakouluopiskelijoiden määrä Pohjanmaalla on merkittävä, sillä alueella on toiseksi eniten korkeakouluopiskelijoita suhteessa väestöpohjaan, mikä on erinomainen lähtökohta maakuntien välisessä kilpailussa, Aro totesi.

Vaasa näyttää muille esimerkkiä monipuolisilla yhteistyökokeiluillaan

Aron mukaan Vaasan alueella täyttyy helposti niin sanotut kovat tunnusluvut ja menestyvän alueen kriteerit: alueella on riittävä väestöntiheys, se on kasvava alue, jossa on tieto-, osaamis- ja tuotantokeskittymiä ja sinne on hyvät ja sujuvat yhteydet:

– Alue- ja väestönkehityksessä korostuu pyhä kolmiyhteys: nopeat liikenneyhteydet, sijainti ja osaaminen, johon liittyy myös vahva tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ja epävirallinenkin yhteistyö yritysten ja korkeakoulujen välillä. Erityisesti tällä osa-alueella Vaasa on edellä muita. Yhteys Uumajaan on myös arvokas asia ja valtava mahdollisuus alueellisesti, Aro summasi.

Sen sijaan pehmeissä arvoissa, esimerkiksi maineessa, mielikuvissa ja alueen vetovoimassa Aro näki vielä kehitettävää:

– Vaasan alue on kansainvälinen ja suvaitsevainen paikka. Haasteena voi olla saada muuttamaan tänne väestöä, joka ei tunne aluetta entuudestaan, mutta jos tänne muutetaan, niin täällä myös todennäköisesti pysytään, Aro päätti.

Tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 18.5. ensimmäistä kertaa Vaasan ammattikorkeakoululla sen henkilökunnalle, opiskelijakunnan hallitukselle sekä TKI Advisory Boardin jäsenille, ja sen järjesti Vaasan ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut.