Opintojen tuki ja ohjaus

Käytännön tukea ja ohjausta opintoihin sekä opiskelijan hyvinvointiin

Opintojen ohjaus on laaja, opiskelijaa yksilönä kehittävä ja tukeva kokonaisuus, johon osallistuu koko ammattikorkeakoulun oppimisyhteisö. Meillä VAMKissa jokainen opettaja toimii opiskelijoiden tukena ja ohjaajana. Opiskelijalla on mahdollisuus saada opintoihin sekä etukäteen suunniteltua ohjausta että tilanteen mukaista, henkilökohtaista ohjausta. Opiskelijan oma aktiivinen rooli ohjauksen hyödyntämisessä on myös tärkeää. Vaasan ammattikorkeakoulussa me tarjoamme monenlaista tukea opintojen suunnitteluun ja ohjaukseen. Opintojen ohjauksen ja tuen osalta käytössämme on opiskelijakeskeinen toimintamalli, joka koostuu ryhmänohjaajien koordinoimasta ns. perusohjauksesta sekä muun moniammatillisen ohjauksen asiantuntijoiden tarjoamasta syventävästä ohjauksesta sekä tiedotuksesta ja neuvonnasta. Perusohjaus on ohjausta, joka on kaikille opiskelijoille kuuluvaa systemaattista ohjausta sisältäen perehdyttävän ja opiskeluihin orientoivan opintojakson, tulokeskustelun ja kehityskeskustelut vuosittain. Ryhmäohjauksessa korostuu myös ryhmän keskinäinen tuki ja vuorovaikutus, jonka koemme tarjoavan yhteisöllisyyden lisäksi oivat lähtökohdat myös työelämässä toimimiseen.

Seuraathan viestintäämme somessa @VAMKofficial sekä uutisia että ohjeistuksia mm. henkilökohtaisen opiskelijasähköpostin, Portalin ja Moodlen kautta. Tutustuthan myös kaikkiin käytettävissäsi oleviin palveluihin Opiskelijalle – sisältösivun kautta.

Olethan rohkeasti yhteydessä opetushenkilökuntaamme ja asiantuntijoihimme, mikäli sinulla on kysyttävää tai tarvitset yksilöllistä ohjausta opintojesi osalta. Olemme täällä sinua varten, tuemme ja autamme sinua korkeakouluopinnoissasi ja opintopolkusi eri vaiheissa!

Vamkin opiskelijan ohjauspolku kuvattuna

Cropped ukraine.jpg

Opintojen ohjauksen tavoitteet

  • Opiskelijan hyvinvoinnin ja opiskelumenestyksen tukeminen
  • Opiskelijan sitouttaminen AMK-opintoihin
  • Opintojen etenemisen edistäminen
  • Henkilökohtaisen ja yksilöllisen opintopolun suunnitteleminen ja varmistaminen
  • Tavoiteaikaisen valmistumisen ja ammatillisen kasvun tukeminen
  • Keskeyttämisten vähentäminen

Toimenpiteet

  • Perehdyttävät opinnot ja infot sekä orientaatiopäivä opintojen alkaessa
  • Tulokeskustelu ensimmäisen lukuvuoden syksynä
  • Kehityskeskustelut, säännönmukaisesti koko opiskelijan polun ajan
  • Ajantasaista ja täsmällistä ohjausta, opiskelijan tarpeet huomioiden
  • Aiemmin ja muualla hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista
Web vamk 2021 kasper dalkarl 90

Ryhmänohjaajat opiskelijoiden tukena

  • Ryhmäohjaaja on lähellä opiskelijoita oleva tuttu ja turvallinen opetushenkilöstön jäsen, jonka puoleen opiskelijan on luontevaa kääntyä opintojen solmukohdissa ja ongelmatilanteessa, tai kun ilmenee jotain kysyttävää.
  • Oma ryhmä toimii myös turvaverkkona toisilleen tarjoten vertaistukea, joka lisää opiskelijan hyvinvointia.

Pääajatuksena on, että koko opintojen ajan ryhmäohjaaja käy jokaisen opiskelijan kanssa henkilökohtaisia kehityskeskusteluja, jolloin yhdessä pysäh­dytään tarkastelemaan, missä vaiheessa kunkin opiskelijan opinnot ovat.

  • Ryhmänohjaaja vastaa perusohjauksesta ohjaten opiskelijaa tarvittaessa myös laajempien asiantuntija- ja hyvinvointipalveluiden piiriin
  • Ensimmäisenä opiskeluvuonna, syyslukukaudella pidetään tulokeskustelu ja keväällä kehityskeskustelu.
  • Opintojen jatkuessa sään­nönmukaisesti sisältyy ohjaukseen yksi kehityskeskustelu kerran lukuvuodessa koko opiskelupolun ajan.
  • Opiskelijalle tarjoutuu mahdollisuus keskustella tulevista suunnitel­mistaan ja valinnoistaan sekä arvioida omaa työskentelyään yhdessä ryhmäohjaajan kanssa.
  • Yhtenä painopisteenä ryhmänohjaajan toteuttaman perusohjauksen osalta on varmistaa opiskelijan yleisten työelämätaitojen eli geneeristen taitojen kehittyminen korkeakouluopintojen aikana

Ohjauskeskustelut

Ryhmänohjaajan kanssa käydään säännönmukaisesti ohjauskeskustelut, joita ovat tulokeskustelu opintojen alussa ja kehityskeskustelu kerran vuodessa. Ennen tulokeskustelua ja kehityskeskustelua tulosta lomake  ja valmistaudu keskusteluun hyvin. Tulosta myös Pakista HOPSin sisältö ja ota se mukaasi.

Lomakkeet

 

Uusien opiskelijoiden ryhmänohjaajat (2023-2024)
Ryhmäkoodi Koulutus Opettaja
ET2023-1 Energiatekniikka, päivätoteutus Mikko Pieskä
KT2023-1 Konetekniikka, päivätoteutus Juho Pölönen
SAT2023-1 Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus Mikko Västi
TT2023-1 Tietotekniikka, päivätoteutus Jarmo Mäkelä
YT2023-1 Ympäristöteknologia, päivätoteutus Tiina Rinta-Rahko
KT2023V-1 Konetekniikka, monimuoto Lotta Saarikoski
EY2023V-1 Energia- ja ympäristötekniikka, monimuoto Tiina Rinta-Rahko
IT2023-1 Information Technology, päivätoteutus Smail Menani
CSE2023-1 Cloud-Based Software Engineering YAMK Seppo Mäkinen
IPM2023-1 Project Management, insinööritaustaiset YAMK Adebayo Agbejule
TPM2023-1 Project Management, tradenomitaustaiset YAMK Adebayo Agbejule
IDKJ2023-1 Digitalisaation kehittäminen ja johtaminen, insinööritaustaiset YAMK Johan Dams
IDKJT2023-1 Digitalisaation kehittäminen ja johtaminen, tradenomitaustaiset YAMK Ghodrat Moghadampour
KSE2023-1 Kehittyneet sähköenergiajärjestelmät YAMK Jarkko Vuorinen
ITR2023-1 Teollisuusrobotiikka YAMK Mika Billing
LT2023-1A Liiketalous, päivätoteutus Timo Malin
LT2023-1B Liiketalous, päivätoteutus Timo Malin
LT2023-1C Liiketalous, päivätoteutus Päivi Auranen
LT2023-1D Liiketalous, päivätoteutus Päivi Auranen
TK2023-1A Tietojenkäsittely Antti Mäkitalo
TK2023-1B Tietojenkäsittely Antti Mäkitalo
IB2023-1A International Business, päivätoteutus Camilla Harald
IB2023-1B International Business, päivätoteutus Erik Wahlman
LT2023V-1K Liiketalous, KV-kauppa Pia Liedes
LT2023-1W Liiketalous, oikeushallinto Iina Högström
IBM2023-1 International Business Management YAMK Daniel Sahebi
SH2023-1A Sairaanhoitaja, päivätoteutus Teija Honkaniemi
SH2023-1B Sairaanhoitaja, päivätoteutus Taina Huusko
SA2023-1A Sosionomi, päivätoteutus Tiina Järvelä
SA2023-1B Sosionomi, päivätoteutus Katja Ketola
TH2023-1A Terveydenhoitaja, päivätoteutus Sanna Saikkonen
Krakenimages y5bvrlccx8k unsplash

Ota yhteyttä opoihin

VAMKissa toimii kolme koulutusalakohtaista opinto-ohjaajaa, jotka tukevat ja ohjaavat mahdollisten haasteiden ratkaisemisessa. Opinto-ohjaaja tukee opiskelijoita henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) yksilöllistämisessä, kuten mm. aiemmin ja muualla hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa, aiempien opintojen hyväksilukemisessa sekä mahdollisissa opiskeluryhmiin tai koulutusalaan liittyvissä vaihtotilanteissa. He antavat myös tukea esim. opiskelijavaihtoon liittyvien opintojen suunnittelemisessa. Opinto-ohjaajien tehtävänkuvaan kuuluvat myös monialaisen ohjauksen kehittäminen pedagogisen ohjelmamme suuntaisesti yhteistyössä niin opiskelijoiden kuin muidenkin ohjauksen asiantuntijoiden kanssa.

Opinto-ohjaajan vastaanottoajan voit varata sähköisesti alla olevasta linkistä. Valitse sieltä oman yksikkösi opinto-ohjaaja. Tarvittaessa opinto-ohjaajat ovat tavattavissa sopimuksen mukaan myös muina aikoina. Kesäaikana opojen vastaanottoajat ovat suljettu.

Liiketalous:

Opinto-ohjaaja, lehtori, Peter Smeds

Vastaanotto Wolffintie 30, huone A1108

Varaa aika

Tekniikka:

Opinto-ohjaaja, lehtori, Henrik Niemelä

Vastaanotto Wolffintie 30, huone B1035. Klo 14:00 jälkeen käynti takakäytävältä (luokkaa B1057 vastapäätä)

Varaa aika

Sosiaali- ja terveysala:

Opinto-ohjaaja, Ritva Alaniemi

Vastaanotto Aleressa Wolffintie 31, huone A358.

Aikaa varatessasi lisää kommenttikenttään tieto siitä, tuletko käymään vai haluatko ohjauksen zoomissa tai puhelimitse.

Varaa aika

 

Korkeakoulukuraattori

Ota yhteyttä kuraattoriin

Halutessasi keskustella opintojen ohella elämäntilanteestasi, arjen toimivuudesta, jaksamisesta tai opiskelun haasteista, voit olla yhteydessä kuraattoriimme. Opiskeluiden aikana esiin tulevia haasteita voivat olla mm. ajanhallinta, tehtävien aloittamisen tai loppuunsaattamisen vaikeus, keskittyminen, motivaatio, stressi tai jännittäminen. Kuraattorilta voit pyytää tukea myös oppimisvaikeuksiin.

Lue lisää tai varaa aika

Uraohjaaja

Ota yhteyttä urapalveluihin

Urapalveluiden tavoitteena on tukea opiskelijoita urasuunnittelussa, työnhakutaitojen vahvistamisessa sekä oman osaamisen ja henkilökohtaisten vahvuuksien tunnistamisessa.

Lue lisää tai varaa aika

Ohjauksesta Vaasan ammattikorkeakoulussa

Valtti – Valmis tutkinto työelämävalttina

Vinkkejä opiskelutaitoihin sekä opiskelutaitoillat verkossa.