Järjestyssäännöt

1 § Soveltamisala

Tämä järjestyssääntö on voimassa Vaasan ammattikorkeakoulun alueella ja soveltuvin osin muualla, missä järjestetään kyseisen korkeakoulun koulutukseen liittyviä harjoituksia, tutustumiskäyntejä, opintomatkoja ja muuta toimintaa. Ellei erikseen ole mainittu, järjestyssääntö koskee kaikkia opiskelijoita sekä henkilökuntaan kuuluvia sekä alueella oleskelevia. Vaasan ammattikorkeakoulun alueella tarkoitetaan kyseisen korkeakoulun kiinteistöjä sekä niihin välittömästi kuuluvia piha-alueita.

Järjestyssäännöllä pyritään ylläpitämään ja parantamaan ammattikorkeakoulun yleistä turvallisuutta, työ- ja opiskeluviihtyisyyttä sekä henkilöiden tasa-arvoista kohtelua.

Järjestyssäännön rinnalla noudatetaan muita Vamkin toiminnasta annettuja ohjeita ja sääntöjä, jotka löytyvät intrasta ja opiskeluportaalista.

2 § Yleinen järjestys ja turvallisuus

Jokainen vastaa osaltaan järjestyksen ja sisäisen turvallisuuden sekä viihtyisän työ- ja opiskeluilmapiirin ylläpitämisestä ammattikorkeakoulun alueella. Turvallisuutta uhkaavista tekijöistä tulee ilmoittaa viipymättä vahtimestareille ja turvallisuuspäällikölle tai turvallisuussuunnittelijalle.

Toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden hallussapito on kielletty ammattikorkeakoulun alueella.

Alueelle tuotujen kotieläinten suhteen noudatetaan koko valtakunnan kattavan järjestyslain säädöksiä.

Jokaisen tulee noudattaa turvallisuuspäällikön antamia yleistä järjestystä ja turvallisuutta koskevia ohjeita.

3§ Pysäköinti ja pelastustiet

Moottorikäyttöiset ajoneuvot on pysäköitävä pysäköintipaikoiksi osoitetuille paikoille. Pelastustiet on pidettävä ehdottomasti vapaana ja esteettöminä. Pelastustielle pysäköidyt ajoneuvot voidaan siirtää poliisin päätöksellä välittömästi pois ja siirtokustannuksista vastaa lähtökohtaisesti ajoneuvon omistajaksi tai haltijaksi merkitty henkilö. Virheellisestä pysäköinnistä voi seurata tieliikennelain 28§ nojalla rangaistus.

4 § Käyttäytyminen

Jokaisen tulee noudattaa hyviä käytöstapoja sekä esiintyä kohteliaasti ja asiallisesti henkilökuntaa, opiskelijoita sekä vierailijoita kohtaan.

Kiellettynä käyttäytymisenä voidaan pitää esimerkiksi yleistä järjestystä häiritsevä tai väkivaltaisuuteen viittaava toiminta, epäasiallinen kielenkäyttö, syrjintä tai kiusaaminen, toisen fyysinen tai sanallinen uhkailu sekä toisen työn esittäminen omanaan ja muu opiskeluvilppi. Lisäksi poliittinen, uskonnollinen ja muu julistava toiminta on kielletty lukuun ottamatta opiskelijakunnan vaaleja tai opiskelijakunnan toimintaan liittyvien opiskelijajärjestöjen tai ammattiyhdistysten toimintaa. Jokaisen on noudatettava turvallisuuspäällikön antamia yleistä järjestystä ja turvallisuutta koskevia välttämättömiä ohjeita ja määräyksiä.

5 § Päihteet ja päihtymys

Ammattikorkeakoulun alueella ei saa esiintyä päihteiden vaikutuksen alaisena. Henkilökunnan tai vartiointiliikkeen edustajalla on oikeus poistaa päihteiden vaikutuksen alaisena esiintyvä tai häiritsevästi käyttäytyvä henkilö alueelta. Päihteiden nauttiminen on sallittu kuitenkin erikseen luvan saaneissa tapahtumissa. Päihteiden käyttö ei saa edellä mainituissakaan tilanteissa kuitenkaan aiheuttaa häiriötä.

Milloin opiskelijan epäillään olevan päihtynyt, opiskelijaa voidaan estää osallistumasta opetukseen tai tarvittaessa keskeyttää hänen osallistumisensa. Henkilökunnan osalta menetellään työlainsäädännön mukaisesti.

Tupakkatuotteiden käyttö (myös nuuska ja sähkötupakka) on sallittu vain ulkona, tupakointiin varatuilla paikoilla. Tupakointi on kielletty sisäänkäyntien läheisyydessä.

Opiskelijan huumausainetestauksesta on voimassa, mitä ammattikorkeakoululaissa siitä säädetään.

 

6 § Kulunvalvonta

Ammattikorkeakoulun yleisillä alueilla suoritetaan teknistä kulunvalvontaa sekä kameravalvontaa turvallisuuden ylläpitämiseksi sekä väärinkäytösten jälkikäteiseksi todentamiseksi. Ammattikorkeakoulu voi luovuttaa hallussaan olevaa kuvamateriaalia esitutkintaviranomaisille rikosten estämiseksi tai selvittämiseksi. Kameravalvontaa suoritetaan vain lain sallimissa paikoissa. Kameravalvonnan rekisteriseloste on pyynnöstä nähtävillä.

7 § Koulutustilojen käyttö

Ammattikorkeakoulun alueen käyttö omatoimiseen opiskeluun ja vapaa-ajan harrastuksiin on sallittu koulutusajan jälkeen noudattamalla näiden tilojen ja alueiden käytöstä erikseen annettuja tarkentavia ohjeita, aikatauluja, vuorolistoja ja turvallisuusmääräyksiä. Opetustilojen varaaja vastaa siitä, että varatut tilat on siivottu tilaisuuden jälkeen.

Ammattikorkeakoulun rehtori, kiinteistöpäällikkö sekä turvallisuuspäällikkö voivat kieltää yllä mainittujen tilojen ja alueiden käytön yksittäisiltä ryhmiltä tai henkilöiltä, mikäli ammattikorkeakoulun järjestys tai turvallisuus sitä edellyttää.

8 § Tietoturvallisuus

Tietoturvallisuuden osalta noudatetaan, mitä siitä on erikseen ammattikorkeakoulun tietohallinnon toimesta ohjeistettu.

9§ Valokuvaaminen

Opetuksen kuvaaminen tai muu audiovisuaalinen tallentaminen on sallittua vain opettajan ja ko. opiskelijaryhmän luvalla ja vain henkilökohtaiseen opiskelukäyttöön.

10 § Kurinpito ja seuraamukset

Jos opiskelija rikkoo tätä järjestyssääntöä, ammattikorkeakoulun rehtori voi antaa hänelle ammattikorkeakoululain mukaisen kirjallisen varoituksen. Mikäli varoitusta ei voida katsoa riittäväksi, tai mikäli henkilön toiminta vaarantaa vakavasti muiden turvallisuuden, voidaan henkilö erottaa ammattikorkeakoulun hallituksen päätöksellä, kuten laissa säädetään. Erotettavalle opiskelijalle on varattava tilaisuus lausua käsityksensä asiasta ennen erottamispäätöksen täytäntöönpanoa.

Opetusta häiritsevä, väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytyvä tai toisen henkeä tai terveyttä vaarantava opiskelija voidaan määrätä poistumaan tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka ammattikorkeakoulun järjestämästä tilaisuudesta. Opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai ammattikorkeakoulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän turvallisuus kärsii opiskelijan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti opiskelijan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.

Henkilökunnan osalta kurinpitomenettelyssä noudatetaan työsopimuksissa mainittuja säännöksiä. Järjestyssääntöjen rikkomuksista on erikseen määritelty seuraamukset.

Vaasan ammattikorkeakoulun alue on julkisrauhan suojaama rikoslaissa (39/1889) tarkoitetulla tavalla. Julkisrauhan rikkominen saattaa johtaa rikoslaissa mainittuihin seuraamuksiin.

 

11 § Voimaantulo

Tämä järjestyssääntö korvaa edelliset järjestyssäännöt (5.4.2013 ja 27.4.2016), ja tulee voimaan 5.6.2017 ja on voimassa toistaiseksi.

Oman turvallisuutesi takia, tutustu kiinteistöjemme pelastussuunnitelmiin

Pelastussuunnitelmat

Oman turvallisuutesi takia, tutustu kiinteistöjemme pelastussuunnitelmiin:

Panorama pysakointi

Pysäköinti

Vaasan ammattikorkeakoulun järjestyssääntöjen 3§:n mukaan moottorikäyttöiset ajoneuvot on pysäköitävä pysäköintipaikoiksi osoitetuille paikoille. Pelastustiet on pidettävä ehdottomasti vapaana ja esteettöminä. Pelastustielle pysäköidyt ajoneuvot voidaan siirtää poliisin päätöksellä välittömästi pois ja siirtokustannuksista vastaa lähtökohtaisesti ajoneuvon omistajaksi tai haltijaksi merkitty henkilö. Virheellisestä pysäköinnistä voi seurata tieliikennelain 28§ nojalla rangaistus.

Henkilöstöllä on käytössään pysäköintiin oikeuttava tarra, joka liimataan auton takasivulasiin.

Pysäköinninvalvonnasta Vaasan ammattikorkeakoulun alueella vastaa Vaasan kaupungin pysäköintivalvonta.

Pysäköinti Palosaarella

VAMKin ja Yrkeshögskolan Novian opetuksen keskittyessä Palosaaren kampukselle joudutaan pysäköintipaikat varaamaan henkilöstön käyttöön. Näin ollen opiskelijoiden tulee jatkossa pysäköidä katualueille.
Opiskelijat, joilla on invamerkki, voivat pysäköidä henkilöstön parkkipaikan inva-paikoille.

Bus g31d33943b 1920

Kampuslinja

Parkkipaikkojen niukkuuden vuoksi suosittelemme opiskelijoita käyttämään julkista liikennettä. Opiskelijoille suunniteltu kampuslinja 14 kulkee torin, Vöyrinkaupungin ja Vetokannaksen kautta Palosaaren kampukselle kolme kertaa tunnissa klo 8.00–16.00. Kampukselle pääsee myös linjoilla 1, 2, 3 ja 15 sekä aamuisin erikoisvuorolla E1. Yrkeshögskolan Novian edessä olevan pysäkin nimi on Wolffintie 27-31/Yrkesinstitut ja Yliopiston edessä olevan pysäkin Wolffintie 34/Yliopisto.

Opiskelijat saavat alennusta bussimatkoista näyttämällä oppilaitoksen todistusta päätoimisesta opiskelusta. Opiskelija-alennuksen saaminen ei edellytä kirjoilla oloa Vaasassa.

Aikataulut löytyvät kokonaisuudessaan pdf-muodossa Vaasan paikallisliikenteen verkkosivuilta.

VAMKin turvallisuuspolitiikka

Vaasan ammattikorkeakoulun (VAMK) turvallisuustavoitteena on olla yksi maamme turvallisimmista työskentely- ja opiskeluympäristöistä.

Jatkuvalla turvallisuuden kehittämisellä pyrimme parantamaan reaaliturvallisuutta sekä turvallisuudentunnetta.

Turvallisuusajattelu kattaa niin henkilö-, omaisuus-, työ kuin tietoturvallisuudenkin osa-alueet. Turvallisuudesta pyritään tekemään järjestelmällinen kokonaisuus, joka kattaa kaiken toiminnan Vamkissa.

 

Vaasan ammattikorkeakoulun turvallisuuspolitiikka

Hyväksytty johtoryhmässä 21.1.2014  | Päivitys: hyväksytty johtoryhmässä 19.12.2023 

Vaasan ammattikorkeakoulun tehtävänä on ammattikorkeakoululain mukaisesti antaa koulutusta, tehdä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä edistää aluekehitystä. Turvallisuustoiminnan avulla tuetaan ja varmistetaan mainittujen toimintojen sujuvaa suorittamista.

Toimintaympäristönä olemme kansainvälinen, monipuolinen, nopeasti muuttuva ja reagoiva, jonka vuoksi tarkastelemme turvallisuutta kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on tunnistaa, ennaltaehkäistä ja torjua ammattikorkeakouluun ja yhteisön jäseniin kohdistuvat turvallisuusriskit. Toiminnan lähtökohtana toimivat ennakointi, ennaltaehkäisy ja varautuminen.

Kokonaisturvallisuus ja sen hallinta on myös osa kilpailukykyämme suhteessa henkilöstöön, opiskelijoihin ja muihin kumppaneihin. Vaasan ammattikorkeakoulussa kokonaisturvallisuus on vahva osa yrityskulttuuriamme. Turvallisuustoiminta on osa normaalia jokapäiväistä toimintaa ja oleellinen osa työntekijöiden, opiskelijoiden sekä työyhteisön arkea, jolla varmistetaan sujuva, häiriötön päivittäinen toiminta.

Turvallisuus linkittyy strategiaamme ja tukee strategisten tavoitteidemme saavuttamista ennaltaehkäisemällä häiriötilanteiden ja onnettomuuksien syntymistä sekä parantamalla toipumiskykyä niistä. Varautuminen on toimintaa, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen ja mahdollisesti tarvittavat tavanomaisesta poikkeavat toimenpiteet häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Varautumalla saavutetaan valmius vastata erilaisiin uhkiin ja toipua niistä.

Turvallisuustavoitteenamme on olla yksi maamme turvallisimmista työskentely- ja opiskeluympäristöistä suojaten henkilöt, tiedot, omaisuus, maine ja ympäristö.

Jatkuvalla turvallisuuden kehittämisellä pyrimme parantamaan reaaliturvallisuutta sekä turvallisuudentunnetta.

Kokonaisvastuu Vaasan ammattikorkeakoulun turvallisuustoiminnasta on rehtorilla. Korkeakoulupalvelut vastaavat operatiivisesta turvallisuustoiminnasta ja siitä vastaa turvallisuuspäällikkö. Johtosäännön mukaisesti nimetyt vastuut ja valmiusryhmän toiminta linjaavat turvallisuustoimintaamme. Turvallisuuden toteuttamisessa eri palveluilla on omat roolinsa tehtäviensä mukaisesti ja kaikilla työntekijöillä on vastuu ylläpitää ja edistää yhteistä turvallisuutta. Kriisiviestintä toteutetaan johtosäännön mukaisesti.

Ammattikorkeakoulun keskeisiä turvallisuustoiminnan kumppaneitamme ovat eri viranomaistahot, työterveys, Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (VAMOK), valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen turvallisuusverkosto ja kiinteistöjen omistajat ja muut yhteisissä tiloissa toimivat tahot. Ylläpidämme ja kehitämme turvallisuutta yhdessä kampusyhteisönä yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Turvallisuuskoulutus on osa uuden henkilöstön ja opiskelijoiden perehdytystä. Aktiivisella viestinnällä, koulutuksilla ja harjoituksilla osallistamme koko yhteisömme turvallisuustoimintaan, ja varmistamme että jokainen tietää roolinsa ja vastuunsa turvallisuustyössä. Henkilöstö ja opiskelijat saavat ajantasaiset ohjeet heidän käytössään olevista ohjelmista.

Turvallisuuspolitiikan lisäksi laaditaan operatiivinen toimenpideohjelma, joka päivitetään vuosittain.

Turvallisuuspoikkeamien ilmoittaminen

Turvallisuuspoikkeamien havainnointi ja niistä ilmoittaminen on jokaisen Vamk-yhteisöön kuuluvan vastuulla. Henkilöstöä ja opiskelijoita opastetaan turvallisuuspoikkeamien ilmoittamisessa.

Päivittäisen havainnoinnin lisäksi Vamkissa toteutetaan jatkossa määrävälein riskien arviointia turvallisuuspäällikön johdolla. Riskikartoitukseen osallistuu koko henkilöstö ja opiskelijat.

Riskien arvioinnin avulla pyritään riskien toteutumisen tehokkaaseen ennaltaehkäisyyn. Riskit pyritään poistamaan siten, että ensin poistetaan vakavat turvallisuutta vaarantavat sekä yleisesti ilmenevät vaaratekijät. Riskejä pyritään poistamaan ensisijaisesti toimintatapoja muuttamalla ja vasta toissijaisesti esim. suojainten sekä teknisten ratkaisujen avulla.

Lisätietoja:

Sanna Torkko

Kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö

Korkeakoulupalvelut | Kiinteistöpalvelut

sanna.torkko@vamk.fi | +358 207 663 429

Tupakointi kampuksella

Tupakointi Vamkin alueella on sallittu vain tupakointipaikaksi merkityllä alueella päärakennuksen takana parkkipaikalla sijaitsevassa tupakointikatoksessa. Muualla tupakointi on kielletty.

Tupakointi kiinteistöjen ja pääovien läheisyydessä aiheuttaa tupakansavun kulkeutumisen ilmastointikanavien kautta sisätiloihin.

Tupakointi