Maiju Winter nauttii sähkötekniikan opinnoissa erityisesti, kun saa nähdä, miten tekniset laitteet toimivat käytännössä.

    Harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua. Sillä pärjää tekniikan opinnoissa, vaikka ei olisi matemaattisesti huippulahjakas.


    – Aluksi hieman mietin, miten pysyn mukana matematiikan opinnoissa. Kun samoja laskuja toistaa monta kertaa, kyllä niistä selviää, sanoo Maiju Winter.
    Maiju opiskelee kolmatta vuotta sähkötekniikkaa Vaasan ammattikorkeakoulussa. Hän aloitti opinnot syksyllä 2018, kun oli jonkin aikaa pohtinut sähköalan kiinnostavan häntä.
    – Olen aina ollut siitä kiinnostunut, mutta en tuntenut ketään, joka olisi opiskellut alaa. Itse valmistuin ennen opintojani ammattikoulusta ravintolakokiksi, mutta se ei sitten enää tuntunutkaan omalta jutulta.
    Koska Seinäjoelta kotoisin oleva Maiju ei halunnut muuttaa kovin kauas kotipaikaltaan, hän valitsi lähimmän sähkötekniikan koulutusta tarjoavan ammattikorkeakoulun Vaasasta.

    Ryhmätuki auttaa

    Aluksi Maijua jännitti hieman, millainen koulutuksen sisältö olisi. Teoriaopinnot ovat kuitenkin yllättäneet iloisesti.
    – Se ei ole yhtään tylsää, vaan koko ajan oppii paljon uutta. Matemaattisissa aineissa jokainen kurssi pohjautuu edellisten tietoihin, joten vähitellen oppii hallitsemaan tarvittavat taidot.

    Suurena apuna ovat Maijun mukaan olleet muut opiskelijat sekä opettajat. Pienryhmissä on voitu jakaa opiskelun taakkaa ja hyviä käytäntöjä, ja etäopiskelujen aikana opettajilta on voinut pyytää neuvoa sähköpostitse. Parasta on kuitenkin ollut käytännönläheinen työskentely.

    – Siinä näkee käytännössä voimalaitostekniikkaa ja moottoreiden toimintaa. Technobothnian labratunneilla voi kokeilla monipuolisesti sähkötekniikkaan liittyviä työvaiheita ja suunnittelua.

    Laboratoriopäivä voi kestää jopa kahdeksan tuntia, ja kotona odottavat vielä kotitehtävät. Hyvällä suunnittelulla työmäärä pysyy kuitenkin hallittavana, ja aikaa jää myös muulle kuin opiskelulle.
    – Olen osallistunut tapahtumiin ja ollut myös Vaasan insinööriopiskelijoiden hallituksessa mukana. Se on hyvää vastapainoa opiskelulle, Maiju toteaa.

    Julkaistu 26.02.2021.

    Takaisin