Ella Haanpää pyörittää Instagramissa yhtä Suomen suosituimmista meemisivuista @vainmaailmajutut. Somemaailma antoi hänelle intoa oppia lisää markkinoinnista, ja nyt hän opiskelee neljättä vuotta liiketaloutta VAMKissa.

    Meemikuningatar laajentaa markkinoinnin tietämystään

    Ella Haanpää ylläpitää yhtä Suomen suosituimmista meemitileistä ja opiskelee samalla liiketaloutta VAMKissa.


    " Käytännön kautta itselleni on kertynyt myös tietoa, jota ei välttämättä teoriassa voisi oppia. Uskon, että pääsen kokemukseni ja tutkinnon ansiosta sellaisiin töihin, joita haluan tehdä. Työpaikka voisi olla someen liittyvä tai esimerkiksi mainostoimisto."

    Viisi vuotta on pitkä aika sosiaalisessa mediassa. Vuonna 2015, kun vasta lukiosta valmistunut Ella Haanpää alkoi tehdä suomenkielisiä meemejä omaksi ilokseen, ne olivat vielä Instagramissa varsin uusi ilmiö.
    – Kuvat olivat puhelimessani, ja halusin ne jonnekin säilöön. Sitten perustin Instagram-tilin, jonne aloin postata niitä, ja yllättäen niille alkoikin kerääntyä yleisöä.
    Ensimmäisen vuoden aikana meni jo 100 000 seuraajan raja rikki, eli kasvu oli todella nopeaa. Hauskoille kuvaa ja tekstiä yhdisteleville meemeille tuntui olevan tilausta, Ella osui oikeaan saumaan. Nyt seuraajien määrä ei ole enää kasvanut samaan tahtiin, mutta @vainmaailmajutut on edelleen yksi Suomen suosituimmista meemisivuista.
    – Enää minulla ei ole myöskään tarvetta kasvattaa seuraajamäärää nopeasti. En esimerkiksi ole lähtenyt mukaan muiden sivujen yhteistyökuvioihin, ja myös kaupallisia yhteistöitä harkitsen nyt huolella.
    Kun somessa osuu kultasuoneen, sillä olisi mahdollista myös elää.

    Ella kuitenkin halusi opiskella lisää ja oppia nimenomaan markkinoinnista enemmän.
    – Voisi sanoa, että kiinnostuin markkinoinnin opinnoista meemisivun takia.

    Teoria täydentää osaamista

    Nyt Ella Haanpää opiskelee neljättä vuotta Vaasan ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Hän muutti Vaasaan syksyllä 2017 Ylöjärveltä.

    – Halusin lähteä jonnekin uuteen paikkaan, enkä esimerkiksi Tampereelle, vaikka se on lähempänä. En tuntenut ketään ennen Vaasaan muuttoani, mutta olen tutustunut täällä moniin ihmisiin ja kotiutunut. Nyt ei olekaan enää kiirettä pois.

    Liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulussa ovat tuoneet entistä laajempaa näkemystä markkinointiin. Sosiaalisen median aktiivikäyttäjänä Ellalla puolestaan on kokemusta, josta jopa opettajat ovat voineet oppia uutta.
    – Käytännön kautta itselleni on kertynyt tietoa, jota ei välttämättä teoriassa voisi oppia. Nykyään mietin paljon, millaista sisältöä tilille kannattaa lisätä, että se ei ole loukkaavaa. Yleisö on muuttunut entistä tiedostavammaksi.
    Myös tekniset taidot ja esimerkiksi videoiden editointi ovat Ellan mukaan kehittyneet kuin huomaamatta.
    – On ollut pakko oppia, että voi pitää tiliä yllä. Uskon, että taidoista on hyötyä, kun haen alan töitä valmistuttuani.

    Isot kaupungit kiehtovat

    Tällä hetkellä Ella Haanpää on opintojen ohella töissä pikaruokalassa.
    Valmistumisen jälkeen hän uskoo etsivänsä töitä isoista kasvukeskuksista, joissa voisi päästä hyödyntämään sosiaalisen median erikoisosaamistaan.
    – Uskon, että pääsen kokemukseni ja tutkinnon ansiosta sellaisiin töihin, joita haluan tehdä. Työpaikka voisi olla someen liittyvä tai esimerkiksi mainostoimisto, Ella kaavailee.

    Lue lisää tradenomiksi opiskelusta

     

    Julkaistu 16.03.2021.

    Takaisin