Matias on sydämeltään auttaja

Matias nissinen sairaanhoitaja1

Matias Nissinen

Matias Nissinen muutti Vaasaan jo yläkoulun jälkeen lukiota varten. Lukion ja armeijan jälkeen hän aloitti sairaanhoitajan opinnot Vaasan ammattikorkeakoulussa

Opiskelijatarina: sairaanhoitaja

Nyt hän opiskelee toista vuotta ja miettii erikoistumisvaihtoehtojaan.

– Akuuttihoito tai perioperatiivinen hoito tuntuvat tällä hetkellä kiinnostavilta. Aivan varmaksi en vielä osaa sanoa.

Matiaksen uravalintaan vaikutti kiitollisuus siitä, että itsellä ovat asiat hyvin. Hänestä on hienoa ajatella, että voi työssään auttaa vähemmän onnekkaita.

– Sairaanhoitaja voi tukea niitä, jotka eivät ole yhtä vahvoilla kuin muut. Sillä tavalla voin tehdä maailmasta vähän tasa-arvoisemman paikan.

Musiikki helpottaa oloa

Moni muistaa Matias Nissisen myös laulukilpailu Voice of Finlandista. Hän herätti katsojissa suuria tunteita muun muassa omistamalla siskolleen herkän tulkintansa Juha Tapion kappaleesta Kelpaat kelle vaan.
Musiikki on Matiaksen elämän kulmakivi, jonka avulla hän voi ilmaista tunteitaan ja samalla antaa muille arvokkaita elämyksiä. Musiikin avulla hän voi koskettaa muita ja kenties auttaa heitä jaksamaan.

– Sain esimerkiksi tuosta Juha Tapion kappaleesta paljon palautetta somen kautta, että se on tuonut monille syviä ajatuksia pintaan.

Matiasta ajaa rakkaus ihmisiin, ja hänestä on hienoa, kun voi yhdistää sen asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä.

– Jonain päivänä haluaisin kirjoittaa ja tehdä musiikkia niistä tunteista, joita ihmisen kohtaaminen eri elämänvaiheissa herättää. Tehdä töitä ja ammentaa siitä elämänkokemuksesta myös musiikkiin.

Kannustajat kampuksella

Sairaanhoitajan työ kiinnostaa Matiasta myös siksi, että työllisyysnäkymät ovat hyvät. Se tuo turvaa ja vakautta tulevaisuudensuunnitelmiin.

– Laulajan ja muusikon uralla on aika pitkälti riippuvainen siitä, mitä muut ajattelevat ja pitävätkö he musiikistasi. Sairaanhoitajan työ pohjautuu tieteeseen ja toimintamalleihin, joiden mukaan toimitaan.

Opiskelu VAMKissa on sujunut joustavasti myös laulukilpailun aikana. Yhdessä opettajien kanssa on pystytty sopimaan kurssien suorittamisista silloinkin, kun kisa vei Helsinkiin tai Turkuun monta kertaa viikossa tai jopa koko viikoksi.

– En ole kokenut erityistä väsymystä, koska olen tehnyt sitä, mistä oikeasti tykkään. Opettajat ja kaikki muutkin ympärillä ovat kannustaneet koko ajan.

Matias kiittelee ilmapiiriä, jossa samanmieliset ja samoista asioista kiinnostuneet opiskelijat saavat toisiltaan henkistä tukea.

– Sama matka ja päämäärä yhdistävät ihmisiä.