Current News

Esite pelaamisesta kouluterveydenhuollon käyttöön

Posted on 2013-05-08 12:32:04 EEST.

Vaasalaiset kouluterveydenhoitajat voivat jatkossa kysyä nuorelta, pelaako hän fiksusti. He kaipasivat materiaalia liiallisesta pelaamisesta keskustelemisen tueksi.

Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijat Jannica Lappi ja Kati Kalaranta toteuttivat opinnäytetyönään digitaalisen pelaamisen haitoista kertovan esitteen ”Pelaatko fiksusti?”.

Tekijät ovat tyytyväisiä siihen, että tulos on näkyvä ja sanovat, että oli palkitsevaa tehdä sellaista opinnäytettä, josta on hyötyä konkreettisesti. Tällä hetkellä esitteestä tehdään käännöksiä ja ensi syksynä se otetaan käyttöön.

Tytöt tutustuivat monenlaisiin tutkimuksiin lopputyön aikana ja huolestuivat etenkin pelimääristä.

–Yläkoululaisista seitsemän prosenttia on arkisin tietokoneen tai television ääressä yli kuusi tuntia päivässä, Kati kertoo.

Liikaa pelaavat saattavat tulla riippuvaisiksi sekä vajota pelimaailmaan - kavereiden kanssa ollaan vähemmän. Kun lapset pelaavat K-pelejä, seurauksena on usein univajetta ja painajaisia.

Sisällöt ovat rankkoja; Kati sanoo järkyttyneensä väkivaltaisista ja pornografisista peleistä.

Pelaamisesta aiheutuvien terveyshaittojen lisäksi ongelmia on muitakin; tiedottaminen vanhemmille ja pelaamisen rajoittamis- ja valvomiskeinot ovat haasteita.

Tytöt tekivät yhteistyötä ohjaajansa, Paula Hakalan lisäksi muun muassa Merenkurkun kouluterveydenhoitaja Minna Sundellin, kuvittaja Arto Wainion sekä kaupungin graafikko Jouko Kedon kanssa.

–Myös nuorilta kysyttiin palautetta esitteestä prosessin aikana ja tietoa jouduttiin karsimaan, jotta siitä saatiin ytimekäs, Jannica kertoo.

Lisäksi yritettiin välttää liian paasaavaa tyyliä.

Kati Kalaranta on valmistunut sairaanhoitajaksi ja suuntaa piakkoin Norjaan töihin. Jannica Lappi saa terveydenhoitajan paperit toukokuussa ja häntä odottaa kesätyö lastenneuvolassa.

www_pelaatkofiksusti.jpg

Jannica Lappi ja Kati Kalaranta kertovat prosessin olleen pitkä, ennen kuin Pelaatko fiksusti -esite saatiin painosta.

Teksti ja kuva: Pia Liedes