Current News

KKA-tiedote: Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot kaikille koulutusaloille

Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintokokeilua koskeva kansainvälisen arvioinnin loppuraportti julkistettiin tiistaina. Korkeakoulujen arviointineuvoston laatimassa raportissa arvioitiin mm. kokeilulle asetettujen tavoitteiden toteutumista, työelämän tarpeita ja koulutuksen kysyntää, jatkotutkintokokeilun rakennetta, laajuutta ja työelämävastaavuutta sekä jatkotutkinnon asemaa korkeakoulujärjestelmässä.

Arviointiraportin mukaan molempien korkeakoulusektoreiden (ammattikorkeakoulut, yliopistot) kehittäminen duaalimallin periaatteiden mukaisesti on tärkeää. AMK-jatkotutkinnot on liitettävä pysyvästi osaksi koulutusjärjestelmää. Tutkintonimikkeen tulee englanniksi olla Masters (maisteri), jota seuraa alakohtainen selvennys (esim. terveysteknologian maisteri tai yrittäjyyden maisteri).

AMK-jatkotutkinnot ovat osa-aikaisia työelämän ohessa suoritettavia tutkintoja. Tulevaisuudessa tulisi pohtia ratkaisuja, jotka sallisivat AMK-jatkotutkinnon suorittamisen myös kokopäiväisenä opiskeluna. Tämä lisäisi mahdollisuuksia jatkotutkinto-opiskelijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen.

Jatkotutkinnot tulisi ulottaa ammattikorkeakoulujen kaikille koulutusaloille. Jatkotutkinto-ohjelmien hyväksyminen tulisi tehdä seuraavien kriteereiden pohjalta: työelämän tarve, koulutuksen alueellinen kattavuus, koulutusohjelmien laatu, rakenteet ja sisällöt. Lisäksi koulutusohjelmien tulisi olla rahoituksellisesti ja sisällöllisesti elinkelpoisia. Kyseiset kriteerit olisi myös lisättävä lakiin.

Jatkotutkintojen rahoituksen tulisi olla osa ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta. Rahoituksen tulisi perustua sekä aloituspaikkalukuihin että valmistuneiden lukumäärään (input/output funding). Tulevaisuudessa rahoitus voisi perustua opintosuorituksiin. Jatkotutkinnot saattavat tarvita myös lisärahoitusta suhteessa ammattikorkeakoulujen perustutkintoihin.

Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintokokeilun tavoitteena on luoda työelämälähtöinen aikuiskoulutustutkinto korkea-asteen koulutukseen. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot on tarkoitettu työelämässä jo oleville. Lähtökohtana on luoda ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille tarkoituksenmukainen ja oma, akateemisista maisteriopinnoista poikkeava jatkokoulutusväylä, joka yhdistää heidän jatkokoulutustarpeensa työ- ja elinkeinoelämän kehittämistarpeisiin.

Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintokokeiluissa mukanaolevissa koulutusohjelmissa keskeinen osa on ammatillinen opinnäytetyö. Se on luonteeltaan työelämän kehittämistehtävä, joka perustuu työelämän todellisen ongelman tutkimiseen ja työelämän kehittämiseen. Kehittämistehtävä toteutetaan yhdessä työelämän, ensisijaisesti oman työpaikan kanssa. Tavoitteena on, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnosta voi kehittyä korkeatasoinen ammatillinen jatkotutkinto, jossa aikuisopiskelija voi elinikäisenä oppijana hyödyntää työelämässä hankittua kokemusta ja joka myös suoritetaan useimmiten työssäkäynnin ohessa ja siihen kiinteästi liittyen. Jatkotutkinto poikkeaa siten selvästi esimerkiksi yliopistojen maisteriopinnoista sekä tieteellisistä jatkotutkinnoista.

Laki ammattikorkeakoulun jatkotutkintokokeilusta hyväksyttiin eduskunnassa 20.6.2001. Laki on voimassa 31.7.2005 saakka. Eduskunta edellytti kokeilulain hyväksyessään, että Korkeakoulujen arviointineuvosto arvioi sekä kokeiltavaksi hyväksyttävät koulutusohjelmat että kokeilun toteutuksen ja tulokset.

Kansainvälisen arvioinnin suoritti arviointiryhmä, jonka muodostivat: puheenjohtaja, professori John Pratt (East London University), professori Tauno Kekäle (Vaasan yliopisto), professori Peter Maassen (University of Oslo / University of Twente), koulutusalajohtaja Inkeri Papp (Jyväskylän AMK), Dr Juan Perellon (the Observatory on Science, Policy and Society of the Federal Institute at Lausanne) ja tradenomi Minna Uitti.

- - -

Lisätietoja:

- professori Tauno Kekäle (Vaasan yliopisto), puh. 0400 761 619, tke@uwasa.fi

- projektisuunnittelija Karl Holm (Korkeakoulujen arviointineuvosto), puh. 050 5604 753, karl.holm@minedu.fi

- - -

Loppuraportti Equal, but Different. An Evaluation of the Postgraduate Polytechnic Experiment in Finland - Final Report julkistetaan tiistaina internetissä Korkeakoulujen arviointineuvoston www-sivuilla osoitteessa: http://www.kka.fi