Current News

Lukiopäivä houkutteli ennätysmäärän vieraita Palosaaren kampukselle

Posted on 2010-10-11 13:10:56 EEST.

Palosaaren merellisellä kampuksella vietettiin Vaasan ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteistä Lukiopäivää torstaina 7.10.

Lukiopäivä esitteli monialaista koulutustarjontaa ja viihtyisää kampusaluetta nuoria kiinnostavalla, toiminnallisella tavalla. Lukiolaisille oli tarjolla koulutusesittelyjä, tietoiskuja, minimessut sekä tutustumiskierroksia tekniikan opetus- ja tutkimuslaboratorio Technobothniaan.

Vaasan ammattikorkeakoulu ja yliopisto järjestivät yhteisen Lukiopäivä-tapahtuman jo toistamiseen. Viimesyksyiseen tapaan se osoittautui varsin suosituksi, ja osallistujien määrä tuli täyteen jo ensimmäisen ilmoittautumispäivän aamuna.

lukiopv_yleisö.jpg

Päivän aikana korkeakoulunaapuruksiin tutustui yli 1100 lukiolaista opinto-ohjaajineen.

lukiopv_tutustumiskierros.jpg

Ryhmiä saapui yhteensä 20 lukiosta muun muassa Kokkolasta, Pietarsaaresta, Nurmosta, Jurvasta sekä Järviseudun alueelta.

lukiopv_rehtorit.jpg

Vamkin ja yliopiston rehtorit Tauno Kekäle (vas.) ja Matti Jakobsson toivottivat vieraat tervetulleiksi. Myös ylioppilasteatteri Ramppi oli mukana esittelemässä Vaasaa opiskelijakaupunkina.

lukiopv_Wafa2.jpg

Talent-ohjelmassakin kilpaillut, rakennustekniikkaa Vamkissa opiskeleva Wafa Ameli ihastutti energisellä tanssiesityksellään.

lukiopv_tb.jpg

Lukiolaiset tutustuivat muun muassa opetus- ja tutkimuslaboratorio Technobothnian korkealuokkaisiin opetustiloihin. Molemmilla kampuksilla oli myös minimessut, jossa lukiolaiset perehtyivät korkeakoulujen kattavaan koulutustarjontaan.

lukiopv_opot.jpg

Opoille oli järjestetty omaa ohjelmaa Opo-kahvilassa ja kampuskierroksilla. Opot kiittelivät Lukiopäivää sekä kertoivat myös oppilaiden olleen tyytyväisiä päivän ohjelmaan ja rentoon tunnelmaan.

Kuvat: Vesa Sirén