Current News

Lukiopäivä kokosi Palosaaren kampuksen täyteen nuoria

Posted on 2011-10-17 13:01:33 EEST.

Palosaaren kampus täyttyi yli tuhannesta nuoresta torstaina 13.10., kun Vaasan ammattikorkeakoulu ja Vaasan yliopisto järjestivät yhteisen lukiopäivän Pohjanmaan alueen lukioille.

Lukiopäivä esitteli korkeakoulunaapurusten monialaista koulutustarjontaa ja viihtyisää Palosaaren merellistä kampusta nuoria kiinnostavalla tavalla. Lukiolaisille oli tarjolla koulutusesittelyjä, tietoiskuja ja minimessut. Tekniikan opetus- ja tutkimuslaboratorio Technobothniassa oli lukuisia toiminnallisia pisteitä, joissa esimerkiksi pääsi näkemään jalkapallorobotteja, ohjaamaan teollisuusrobottia tai huutamaan äänensä käheäksi melunmittauslaboratoriossa.

VAMK ja Vaasan yliopisto järjestivät yhteisen Lukiopäivä-tapahtuman jo kolmatta kertaa. Tapahtuma on varsin suosittu, ja osallistujien määrä tuli täyteen jo ensimmäisen ilmoittautumispäivän aamuna. Ryhmiä saapui yhteensä 24 lukiosta muun muassa Kokkolasta, Lapualta, Kurikasta sekä Järviseudun alueelta.

minimessut_yleis.jpg

VAMK minimessuilla riitti kuhinaa koko päivän ajan.

Ramppi.jpg

Aloitustilaisuudessa ylioppilasteatteri Ramppi esitteli pilke silmässä Vaasaa opiskelijakaupunkina. Yleisö otettiin mukaan esitykseen.

Keskipäivätilaisuus_3.jpg

Ylioppilasteatteri Rampin mukaansa tempaava esitys kirvoitti hymyt huulille.

Liiketalous.jpg

Opiskelijaesittelijämme kertoivat millaista opiskelu on VAMKissa.

Potkulauta.jpg

Lukiolaiset pääsivät potkuttelemaan VAMKin opiskelijoiden harjoitustyönä suunnittelemalla ja toteuttamalla sähköpotkulaudalla.

TB_robotti.jpg

Tutkimuslaboratorio Technobothniassa robotit olivat kiinnostavia.

TB_sähkötekniikka.jpg

Tutkimuslaboratorio Technobothnia. Suurjännitelaboratoriossa pullotettiin sähkön henki.


tekniikka_minimessut.jpg

Tekniikan alat olivat näyttävästi esillä VAMKin minimessuilla.

 

Kuvat: Vesa Sirén, Tiina Ramsila