Current News

Musiikin luomista ja bisnestä

Posted on 2011-04-06 12:26:06 EEST.

Vasta kaksikymppinen Sebastian da Costa kirjoittaa omia biisejä ja kertoo päässeensä myös keikoille näyttämään taitojaan. Hänen ensimmäinen sinkkunsa Sane julkaistiin joulukuussa ja saavutti erittäin hyviä sijoituksia tanssilistoilla Suomessa ja Ruotsissa. Myös videon tekeminen oli mielenkiintoinen projekti ja tällä hetkellä työn alla toisen videon suunnittelu ja kuvauslupien hankkiminen.

– Videon merkitys on nykyään näkyä netissä; antaa kuvaa artistista. Jos levy-yhtiön edustaja sattuu katsomaan sen, on uskottavuus tärkeää, selvittää Sebastian.
Hän odottaa innolla keikkaa 29.4. Radio Xtremin Svenska Talande Klubben -tapahtumassa Fontanassa Tove Styrken lämmittelijänä.

Sebastian da Costalla on kiireinen kevät:  kansainvälisen kaupan opinnot Vaasan ammattikorkeakoulussa, opiskelijariennot, oma yritys, keikat.

daco-junio.jpg

Vaasalainen opiskelija Sebastian da Costa hyödyntää liiketalouden opintojaan musiikkibisneksessä.

Opinnoista on ollut hyötyä, kun hän on lähtenyt tuotteistamaan Daco Junioria eli itseään. Esimerkiksi yrittäjyyden opinnoissa sai hyvän kokonaiskuvan, ja markkinointi on päivittäin koulun penkillä esillä. Musiikkibisneksessä törmää muun muassa tuottamiseen, markkinoinnin ja mediasuhteiden hoitamiseen ja kaikenlaisten lupien hankkimiseen. Onneksi yhteistyökumppaneita on löytynyt avuksi. Hän on myös ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksessa, eli omien sanojensa mukaan kaikkien tapahtumien järjestelyissä mukana.

Alkuperältään angolalainen nuorimies on asunut lähes koko ikänsä Vaasassa ja pitää kotikaupunkia sopivan kokoisena ja kansainvälisenä paikkana, jossa voi toteuttaa itseään.

 

Teksti ja kuva: Pia Liedes