Current News

OKM pitää VAMKin aloituspaikkavähennykset ennallaan

Posted on 2012-03-30 09:59:33 EEST.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tiedottanut ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen kohdentamisesta alueellisiin ja valtakunnallisiin tarpeisiin.

Ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa vähennetään yhteensä 2 030 aloituspaikalla vuodesta 2013 alkaen. Vähennykset on suunnattu pääasiassa kulttuurialalle, matkailu-, ravitsemis- ja talousalalle sekä tekniikan ja liikenteen alalle. Alueellisesti vähennyksissä on otettu huomioon koulutukseen siirtyvien ikäluokkien pieneneminen.

Vaasan ammattikorkeakoulun VAMKin osalta OKM on pitänyt aloituspaikkojen vähennysaikeet ennallaan. Ministeriö esittää koko matkailualan eli yhteensä 51 aloituspaikan lakkauttamista. Niin ikään esitetään liiketaloudesta 25 paikan sekä luonnontieteistä 15 paikan leikkauksia. Tekniikan alalle esitetään 20 uutta aloituspaikkaa.

– Nyt tehdyllä päätöksellä ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa sopeutetaan ennakoinnin pohjalta vastaamaan tulevaisuuden työvoimatarpeita, opetusministeri Jukka Gustafsson sanoo.

Nyt päätettyjen aloituspaikkavähennysten ohella ammattikorkeakoulut suuntaavat vahvasti koulutustarjontaansa työelämän ja alueiden tarpeiden mukaisesti myös sisäisillä päätöksillään.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi 17.2. mennessä ammattikorkeakouluja esittämään näkemyksensä ministeriön 5.10.2011 antamaan ehdotukseen oman ammattikorkeakoulunsa koulutustarjonnan vähentämiseksi. Ammattikorkeakoulujen näkemysten perusteella ministeriö on lisännyt ammattikorkeakoulujen aloituspaikkamäärää 130 paikalla verrattuna aiempaan ehdotukseensa. Lisäykset kohdistuvat pääosin Jyväskylän ammattikorkeakouluun, Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluun. Muutokset perustuvat pitkälti alueiden koulutustarjonnan monipuolisuuden ja riittävyyden turvaamiseen.


Lisätietoja:

– Rehtori Tauno Kekäle, puh. 040 076 1619