Current News

Opiskelijat haastattelevat, osa 3: Hexzad Kiinasta

Posted on 2014-11-17 09:21:22 EET.

19-vuotias eteläkiinalainen Hexzad Yan kertoo suomalaisen opiskelukulttuurin eroavan paljon siitä, mihin hän on kotimaassaan tottunut. Suomeen hän tuli korkeatasoisen koulutuksen ja kielitaitoisten ihmisten innoittamana.

Nuori kiinalaisnainen saapui Vaasaan noin kuukausi sitten. Hän aloitti silloin kansainvälisen kaupan opinnot, joiden parissa on määrä vierähtää kolme ja puoli vuotta. Hexzad aavistaa ajan kuluvan nopeasti, sillä hän on jo ehtinyt tykästyä Vaasaan.

- Vaasassa on paljon kiinalaisia opiskelijoita, joihin olen tutustunut, Hexzad kertoo.

Lisäksi hän kertoo pitävänsä merestä ja valitsikin Vaasan juuri meren läheisyyden takia.  

Vaikka Hexzad on päässyt opinnoissaan vasta alkuun, on hän huomannut jo useita eroja työmäärässä Kiinaan verrattuna. Kiinassa opiskelijat panostavat täysillä opintoihin ja työmäärä on sen mukainen. Suomalaiset opiskelijat taas osaavat Hexzadin mukaan välillä myös nauttia elämästä ja vapaa-ajasta.

web_Hexzad.jpg

Meri ja korkealaatuinen koulutus houkuttelivat kiinalaisopiskelijan Vaasaan.

Teksti ja kuva: Niko Kahelin ja Toni Hintikainen

Juttusarjassa VAMKin liiketalouden opiskelijat haastattelevat ulkomaalaisia opiskelutovereitaan. Haastattelut on tehty osana viestinnän opintoja.