Current News

”Opiskeluaikani paras päätös”

Posted on 2020-10-02 14:31:18 EEST.

Hitachi ABB Power Gridsin mentorointiohjelma alkaa lokakuun aikana, ja vielä ehtii hakea mukaan. Opiskelijalle ohjelma tarjoaa tilaisuuden oppia uutta, verkostoitua ja saada käytännön näkemystä kokeneelta ammattilaiselta.

Hitachi ABB Power Grids hakee VAMKin ja Vaasan yliopiston opiskelijoista mentoroitavia, jotka haluavat oppia uutta ennen työelämään siirtymistä. Hakuaika päättyy 7.10.

Lukuvuoden kestävään mentorointiohjelmaan pääseminen on ainutlaatuinen tilaisuus päästä oppimaan kansainvälisen suuryrityksen toimintatavoista. Parhaimmillaan se voi auttaa myös työllistymisessä.

– Itse sain matkaani lopputyöaiheen ja myös kesätöitä. Oli opiskeluaikani paras päätös hakea mukaan, sanoo mentorointiohjelmaan osallistunut Kasper Genas.

Genas opiskelee viidettä vuotta Vaasan yliopistossa tuotantotaloutta. Hän oli mukana ohjelmassa viime lukuvuonna.

Mentoroinnilla pyritään jakamaan ammattilaisten hiljaista tietoa ja kokemusta siten, että siitä on hyötyä tuleville osaajille. Mentori ja aktori muodostavat eräänlaisen työparin, joka yhdessä pohtii aktorin kehittymiselle tärkeitä teemoja.

– Mentori ei anna valmiita vastauksia, vaan vinkkejä ratkaisujen löytämiseen itse. Asiat on oivallettava itse, Genas sanoo.

Uralle nostetta

Kasper Genasin mentori oli Petri Kärki, jolla on itselläänkin kokemuksia useiden mentorien kanssa työskentelystä. Hänestä korkeakoulujen ja Hitachi ABB Power Gridsin yhteisen projektin tavoitteena on, että opiskelijat saisivat mahdollisimman hyvän urapolun.

– Mentorin ja aktorin suhde on vapaaehtoinen, ja jotta se saadaan onnistumaan, molempien pitää olla sitoutuneita prosessiin.

Kärki kertoo, että mentoroitava voi käyttää mentoria ikään kuin seinänä, jossa pompotella ideoita.

– Urakehityksen kannalta on tärkeää pohtia, mitkä ovat omia vahvuuksia. Jos niitä pystyy kehittämään, se avaa paljon ovia.

Mentorin kanssa voi käsitellä myös työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista, stressinhallintaa ja ajankäyttöä. Parhaimmillaan opiskelija voi vahvistaa vuorovaikutustaitojen lisäksi myös itseluottamustaan.

Globaali toimija

Lokakuussa alkavassa ohjelmassa on mukana kymmenisen mentoria Hitachi ABB Power Gridin eri toiminnoista. Mentoroitavien lukumäärä tarkentuu valintaprosessin aikana.

Haku koskee VAMKin konetekniikan, sähkötekniikan ja energiatekniikan 2.–4:nnen vuosikurssin opiskelijoita sekä Vaasan yliopiston tekniikan ja kaupan neljännen ja viidennen vuosikurssin opiskelijoita.

Hitachi ABB Power Grids toimii yli 90 maassa, joissa sillä noin 36 000 työntekijää. Suomessa henkilöstöä on lähes 500, joista 440 Vaasassa.

Hae mukaan

Voit hakea mentorointiohjelmaan täyttämällä tämän lomakkeen ja lähettämällä sen yhdessä CV:si ja motivaatiokirjeen kanssa osoitteeseen marika.kuusisto@hitachi-powergrids.com.

Kerro motivaatiokirjeessä, miksi juuri sinä olisit sopiva mentoroitavaksi.

Haastattelut pidetään lokakuun aikana.

 

Lisätietoja:

Marika Kuusisto, marika.kuusisto@hitachi-powergrids.com, 050 335 8700.