Current News

VAMK mukana parantamassa ikääntyneiden turvallisuutta

Posted on 2013-08-23 09:49:24 EEST.

Suomen väestö ikääntyy, ja ikääntyneiden odotetaan asuvan kotona yhä pidempään. Kotona Paras - Hemma Bäst -hankkeen tarkoituksena on kehittää kotona asumista tukevia toimintamalleja ja lisätä kotikäyntejä tekevien henkilöiden tiedollisia ja taidollisia valmiuksia tehdä turvallisuuteen liittyviä havaintoja ikääntyneiden kodeissa. Novia ammattikorkeakoulun, Vaasan ammattikorkeakoulun ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön yhteisen projektin taustalla on pelastuslain sisältämä velvoite, jonka mukaan esimerkiksi kodinhoitohenkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa kodeissa havaittavista turvallisuuspuutteista.

Usein vanhusten toimintakyky on rajoittunut, minkä vuoksi turvallisuuteen liittyviin asioihin tulisi kiinnittää yhä tarkemmin huomiota. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea kotipalvelu-, sosiaali- ja terveydenhoitohenkilöstön valmiutta havaita, ilmoittaa ja puuttua vanhusten kodeissa havaittuihin turvallisuusriskeihin. Riskitilanteita aiheuttavat muun muassa sähkölaitteet. Niiden huono kunto ja päälle unohtaminen lisäävät tulipalon mahdollisuutta. Esimerkiksi liesiin on saatavissa erilaisia turvavarusteita, kuten ajastimia, joilla voidaan lisätä paloturvallisuutta.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö vastaa hankkeessa asumisturvallisuuteen liittyvästä koulutuksesta, jota annetaan sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöille, opiskelijoille sekä ikääntyneiden omaisille. Tavoitteena on lisätä myös eri tahojen, kuten koulujen, hoitolaitosten sekä pelastuslaitosten yhteistyötä turvallisuusasioissa. Hanke toteutetaan Pohjanmaalla syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana.

Lisätietoja:

Lehtori Sinikka Palosaari
sinikka.palosaari@vamk.fi, puh. 040 011 3964