Current News

VAMK pitää huolta omistaan

Posted on 2012-10-10 13:32:41 EEST.

VAMKissa alkoi syyskuussa koulutus alle 30-vuotiaille korkeakoulutetuille työttömille työnhakijoille.

Koulutuksen sisältö on rakennettu yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa.  VAMKin opettajat kouluttavat 11 hengen ryhmää muun muassa neuvottelutaidoissa, englannissa sekä sosiaalisten medioiden käytössä. Koulutuksen rahoittaa ELY-keskus ja TE-toimisto on ollut mukana sen markkinoinnissa. Työnhakijat kehittävät osaamistaan sekä saavat kosketuspinnan työelämään kahden kuukauden harjoittelun kautta.

Osallistujien pääasiallinen toive on saada tukea työnhakuun liittyvässä prosessissa; minkä kanavien kautta hakea töitä, minkä näköinen ansioluettelon ja työhakemuksen tulisi olla, miten markkinoida omaa osaamistaan ja mitä haastattelutilanteissa tulisi vastata.

– Uran ensimmäisiin vuosiin sijoittuva työttömyys on yleensä työmarkkinoille siirtymiseen liittyvä kitkailmiö, mutta työttömyyden pitkittyminen heikentää koko työuran kehitystä. Jos ensimmäinen työpaikka ei ole vastannut koulutusta, myöhemmin on todennäköisempää joutua tekemään koulutusta vastaamattomia tehtäviä. Usein on vain kyse siitä, että nuorilla on väärä tapa etsiä työtä, he tarvitsevat tukea ja työnhakuvinkkejä, kertoo TREENI-hankkeen projektipäällikkö Nina Hautio-Holm.

VAMKista 2007 valmistunut Anna Numminen kertoo saaneensa koulutuksessa sitä, mitä odottikin: muistin virkistämistä, cv:n ja hakemuksen päivittämistä, tsemppiä  sekä itsevarmuutta siihen, että osaa muutakin kuin vaipanvaihtoa ja pyykinpesua. Pietarista kotoisin oleva Anna on hankkinut harjoittelupaikan Finesse Finland Oy:stä, jossa saa hyödyntää venäjän kielen taitoaan.

Tradenomi Virve Vähäsarjalla taas oli töitä, mutta hän päätti eräänä päivänä renkaita raahatessaan, että puolitoista vuotta rengasmyyntiä riittää korkeakoulutetulle. Hän on pitänyt koulutuksessa siitä, että ryhmässä on eri aloilta samanhenkisiä ihmisiä, jotka voivat tsempata toisiaan.

– Odotukset ovat täyttyneet, kun sain oman alan harjoittelupaikan. Haluan nähdä, tykkäänkö  markkinoinnista työnä, toteaa Virve.

WWW_kuva2TOT.jpg

Anna Numminen on löytänyt harjoittelupaikan työttömien korkeakoulutettujen koulutuksessa, jota vetää projektipäällikkö Nina Hautio-Holm. Virve Vähäsarja aloittaa työharjoittelun Vaasan kaupungilla markkinointipäällikkö Rita Kuhan alaisuudessa.

Teksti ja kuva Pia Liedes