Current News

VAMKin ja Novian insinööriopiskelijat kielitaitoa hiomassa yhteisessä Tandem-projektissa

Posted on 2019-01-09 12:30:37 EET.

Syyslukukaudella Vamkin kone- ja sähkötekniikan ykkösvuosikurssin opiskelijat saivat verrytellä ruotsin taitojaan yhdessä Novian insinööriopiskelijoiden kanssa yhteisessä Tandem-projektissa. Novialaiset saivat vastavuoroisesti myös paranneltua suomen taitojaan.

vaasan-merimuseossa-vierailulla_web2.jpg

Tandem-projektissa oli tänä vuonna mukana myös uusi ulottuvuus. Koska monet opiskelijoista tulevat Vaasan ulkopuolelta, oli yhtenä tavoitteena myös lisätä  heidän  kosketuspintojaan Vaasan seudun paikalliseen kaksikieliseen ympäristöön, historiaan ja kulttuuriin. Opiskelijat tutustuivat mm. Pohjanmaan museossa Vaasan 400-vuotisnäyttelyyn. Vaasan merimuseossa riitti myös runsaasti ihmeteltävää. Projektin puitteissa opiskelijat saivat kattavan kuvan myös Vaasan kehityksestä teollisuuskaupungiksi  aina 1800 –luvulta lähtien. Visit Vasan Barbro Nedermo osasi kertoa opiskelijoille elävästi esim.  kuinka pieni Wickströmin venemoottoreita valmistava 1894 perustettu  Onkilahden konepaja Metvikens Mekaniska Verkstad oli osaltaan vaikuttamassa nykyisen moottorivalmistaja Wärtsilän kehitykseen ja menestykseen. Mielenkiintoisia juttuja kuulimme myös Vaasan leipätehtaan ja sokeritehtaan vaiheista. Projektissa tutustuttiin myös Palosaaren kampusalueen  historiaan, Vaasan puuvillatehtaan vaiheisiin. Kaikissa vierailukohteissa ja vierasluennoissa käytetty kieli oli toinen kotimainen kieli.

Projektin tavoitteet eli opiskelijoiden uskallus puhua ja käyttää toista kotimaista kieltä  lisääntyi mukavasti projektin edetessä. Myös kaikki vierailukohteet saivat opiskelijoilta hyvän vastaanoton.

Projektissa opettajina toimivat Vamkin ruotsin lehtorit Sari Isokangas ja Katariina Savolainen yhteistyössä Novian finskan lehtori Emilia Vikforsin kanssa.

Kiitos mielenkiintoisen projektin toteutumisesta kuuluu rahoittajillemme, eli Vaasan Aktiasäätiölle ja Pohjanmaan Kauppakamarille.

vaasan-merimuseossa-vierailulla_web3.jpg