Current News

Ympäristöteknologian opiskelijat pikkutaitajien apuna asuntomessuilla

Vaasan asuntomessujen yhteydessä järjestettävää Pikkutaitaja-tapahtumaa varten pystytetyssä Pikkutaitajatalossa ja sen pihapiirissä lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan erilaisia rakennusalan töitä, kuten maalaamista, muuraamista ja talon suunnittelua.

Vaasan ammattikorkeakoulun eli Vamkin ympäristöteknologian opiskelijat Jani Niemi, Maria Tanninen ja Jarmo Sillanpää työskentelevät koko messujen ajan Pikkutaitajatalossa ohjaajina ja lasten opastajina eri toimintapisteillä. Opiskelijat toimivat tiiminä, mikä valmentaa tulevia ympäristöinsinöörejä myös alalla tarvittaviin yhteistyötaitoihin. Lisäksi opiskelijat pääsevät tiiviisti mukaan tapahtuman ennakkosuunnitteluun.


Myös lasten kanssa työskentely on tuttua puuhaa tuleville ympäristöinsinööreille Jani Niemelle ja Maria Tanniselle.

Vamkin ympäristöteknologian koulutusohjelmassa aloittaa vuosittain opinnot 30 nuorta. Opiskelu on aktiivista ympäristötekniikan tai -suunnittelun ongelmien ratkomista ja mahdollisuuksien hyödyntämistä. Koulutusohjelmasta valmistuvat insinöörit sijoittuvat ympäristötekniikan ja ympäristösuunnittelun suunnittelu-, toteutus- ja valvontatehtäviin konsulttitoimistoissa, teollisuudessa, sekä kuntien ja valtion julkisissa ympäristöpalveluissa. Opinnot kestävät noin neljä vuotta. Pohjakoulutusvaatimuksena on lukion oppimäärä, ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto.

Pikkutaitajasta vastaa Rakennus ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry. Yhdistyksen tavoitteena parantaa rakennus- ja kiinteistöpalvelualan houkuttelevuutta ja vetovoimaisuutta nuorten keskuudessa. Tulevaisuudessa alalle tarvitaan suuri joukko osaajia, ja Pikkutaitaja on yksi keinoista saada alan koulutus ja työt houkutteleviksi. Tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa.


Taustalla komeileva mustakeltainen Pikkutaitajatalo tulee kuukauden aikana tutuksi sekä ohjaajille että pienille messuvieraille.

Lisätietoja:
annika.torniainen@puv.fi
riitta.niemela@puv.fi