Ajankohtaista

Energiapäivä 2009 - Energia-ala työpaikkana

Vaasan Energiainstituutti eli VEI järjesti opiskelijoille suunnatun Energiapäivän Vaasan yliopistolla keskiviikkona 25. marraskuuta.

Energiapäivä järjestettiin nyt toisen kerran ja tänä vuonna teemana oli energia-ala työpaikkana. Päivän tarkoituksena on toimia energia-alan yritysten ja toimijoiden sekä Vaasan laajan opiskelijayhteisön kohtaamispaikkana.

VEI haluaa rohkaista opiskelijoita harkitsemaan energia-alaa yhtenä varteenotettavana mahdollisuutena uran tai tutkimuksen kannalta - oli se sitten työtä tai työharjoittelua, gradu- tai jatkotutkimusta. Tapahtuma järjestetään tulevaisuudessa vuosittain.



Tapahtumapaikka ravintola Mathildan aulassa

Alueella on vahvaa energiaosaamista

Vaasan seudulla toimii merkittävä osa Suomen energiaklusterista ja alueella sijaitsee lukuisia alan teollisuusyrityksiä, joiden työllistämisvaikutus on suuri.

Opiskelijoiden ei välttämättä valmistumisen jälkeen tarvitse lähteä muualle työnhakuun, vaan työpaikka voi löytyä opiskelupaikkakunnalta. Tätä ei kuitenkaan tiedosteta riittävän hyvin, joten tietoutta paikallisista alan mahdollisuuksista on hyvä lisätä.

Tapahtuman yhteydessä halutaan myös esitellä VEI:n toimintaa mahdollisimman laajasti eri kohderyhmille varsinkin osallistuville yrityksille ja medialle. Yhtenä ideana tapahtuman taustalla olikin saada tunnettuutta uudelle organisaatiolle, sillä VEI perustettiin vuonna 2006.



VEI:n puheenjohtaja Erkki Hiltunen avasi yritysesittelytilaisuuden Tritonian auditorio Nississä.

Tarkoitus olla lähellä opiskelijoita

Energia ei aiheena ole kaikkein kiinnostavin opiskelijoiden keskuudessa. Tämän vuoksi tapahtuma sijoitettiin lähelle opiskelijoita eli sinne, missä he liikkuvat päivittäin. Paikkana toimivat ravintola Mathildan ja tiedekirjasto Tritonian aulatilat, joissa yritykset esittäytyivät omilla osastoillaan. Lisäksi Tritonian auditorio Nississä pidettiin lyhyet yritysesittelyt.

Tämän vuoden Energiapäivässä paikalla oli kattava valikoima erilaisia alan yrityksiä alueen suurimmista toimijoista lähtien. Tuulivoimaan erikoistuneita toimijoita oli mukana useita kuten sähkönmyyjiäkin. Esillä olivat myös tulevaisuudessa yleistyvät kulkuneuvot - biopolttoaineella ja sähköllä kulkevat autot sekä sähkömopo.

Yrityksistä tapahtumaan osallistuivat ABB, e-max Finland, EPV Tuulivoima, European Batteries, Fortum, Kraft & Kultur, Merinova, Mervento, Oragas, Sesca Energy, There Corporation, The Switch, Vaa-san Sähkö, Vacon, Vasek, VEI, VEO, VNT Management ja Wärtsilä.

Biopolttoainelaboratorio avattiin Energiapäivän yhteydessä VEI:n käyttöön

Energiapäivän yhteydessä avattiin Suomessa ainutlaatuinen biopolttoainelaboratorio VEI:n käyttöön. Laboratoriolla halutaan tehostaa kokeellista tutkimustyötä. Siellä voidaan biodieselin ohella tutkia kiinteitä ja kaasumaisia polttoaineita, mutta myös fossiilisia polttoaineita. Tulevaisuudessa tutkitaan esimerkiksi levälajien käyttöä energiantuotannon lähteenä.

Laboratorio antaa mahdollisuuden kehittää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä energiatutkimuksen saralla. Se palvelee tilaustutkimusten kautta alan yrityksiä niiden tuotekehityksessä ja laadunvalvonnassa. Parhaillaan selvitetään sedimentti-, maa-, kallio- ja vesilämmöntutkimusyksikön perustamista laboratorion yhteyteen.

Energiapäivässä oli esillä vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkevia ajoneuvoja.

Vaasan energiainstituutti (VEI)

VEI on perustettu vuonna 2006. Sen tehtävänä on tarjota energia-alan tutkimus-, konsultointi- ja täydennyskoulutuspalveluita alan toimijoille alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Energiainstituutin osaamisessa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla kaupallinen ja teknillinen osaaminen. VEI kokoaa yhteen energia-alan taitajat Vaasan yliopistosta, Vaasan ammattikorkeakoulusta ja Yrkeshögskolan Noviasta. VEI:n painopistealueita ovat erityisesti hajautettu energiantuotanto, sähkö-energiajärjestelmät, energiamarkkinat sekä energian tuotannon, jakelun ja käytön vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan.

Lisätietoa VEI:stä löytyy osoitteesta www.vei.fi.