Ajankohtaista

Energinen VAMK-fiilis huokui Lukiopäivässä

Julkaistu 2014-10-10 14:31:24 EEST.

Vaasan ammattikorkeakoulu ja yliopisto järjestivät yhteisen Lukiopäivä-tapahtuman jo kuudetta kertaa torstaina 9.10. Päivän aikana korkeakoulunaapuruksiin tutustui ennätysmäärä eli noin 1700 lukiolaista opinto-ohjaajineen.

ennätysmäärä.jpg

Ryhmiä saapui lähes 40 lukiosta muun muassa Kokkolasta, Lapualta, Porista sekä Järviseudun alueelta.

Vuosi vuodelta kasvavan Lukiopäivän järjestämiseen osallistui VAMKin opettajien ja muun henkilökunnan lisäksi lähes 100 opiskelijaa. Energinen ja nuorekas tapahtuma sai runsaasti kiitosta lukiolaisilta ja opinto-ohjaajilta.

- Tapahtumasta on muodostunut meille jokasyksyinen perinne, ja moni lukiolaisista on löytänyt itselleen sopivan opiskelupaikan juuri Lukiopäivässä vierailtuaan, kertoi Härmän lukion opinto-ohjaaja Jari Salminen.

Kansainvälisyys ja kielet kiinnostivat Kokkolasta saapuneita Saraa, Kerttua ja Helenaa. Myös kaunis kampus ja merikaupunki saivat kiitosta.

- Kyllä Vaasassa kelpaisi opiskella, jos vain oma ala löytyy, totesi kaksoistutkintoa Kokkolan aikuislukiossa opiskeleva Kerttu.

Kokkolanlukiolaiset.jpg

Sara, Kerttu ja Helena kertoivat Lukiopäivän olleen odotusten mukainen ja saaneensa vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin.

minimessut.jpg

VAMKin minimessut järjestettiin yliopiston Fabriikissa Palosaaren kampuksella käynnissä olevan remontin vuoksi. Ensi vuonna lukiolaiset pääsevät tutustumaan VAMKin uudistettuihin tiloihin.

sosionomit.jpg

Sosionomiopiskelijat Jasmin, Tiina ja Noora nauttivat Lukiopäivän vilskeestä. Alasta innostuineita riitti kuhinaksi asti, kolmikko iloitsi.

hoitsutrasvamittaus.jpg

Lukiolaisia kiinnosti hoitotyön pisteellä testattavana ollut kehon koostumusta mittaava laite.

verensokeri.jpg

Terveydenhoitajaksi opiskeleva Siiri mittasi Ruutin verensokeria.

tradenomit.jpg

Tulevat tradenomit Hanna, Mikaela ja Janni kehuivat alansa olevan todella monipuolinen: liiketalouden ammateissa riittää valinnanvaraa.

ICTtradenomi.jpg

ICT-tradenomiksi opiskeleva Elina kertoi tietojenkäsittelyn soveltuvan mainiosti myös naisille. Liiketalous- ja IT-osaamista yhdistävässä ammatissa saa käyttää myös omaa luovuttaan, Elina vinkkasi.

opokahvila.jpg

Lukioiden opinto-ohjaajat tapasivat toisiaan OPO-kahvilassa ja kuulivat järjestäjien ajankohtaisia kuulumisia korkeakoulukentältä.

Sähkötekniikka_MK.jpg

Opetuslaboratorio Technobothniassa sähkötekniikan opiskelija Tommi esitteli automaatiojärjestelmää, jota käytetään myös oikeassa työelämässä.

NAO.jpg

Tietotekniikan koulutuksen uusi lemmikki, puhuva ja temppuileva NAO-robotti, herätti lukiolaisissa hilpeyttä.

BititBaanalle.jpg

Insinööriopiskelijat Atte ja Minttu demonstroivat Internetin tiedonsiirtoa valokuitukaapeleissa.

konetekniikanrobo.jpg

Lukiolaiset pääsivät itse ohjailemaan konetekniikan opiskelussa käytettävää robottia.

ympäristölabra.jpg

Ympäristöinsinööriksi opiskeleva Timo kertoi valmistuneiden työllistyvän monipuolisesti muun muassa kaavoitukseen, jätehuoltoon, suuriin vientiyrityksiin sekä yksityisiin konsulttifirmoihin.

rakennustekniikka.jpg

Rakennustekniikan laboratorion lämpökamera teki kuvia kävijöistä pintalämpötilan perusteella.

alueoppaat.jpg

VAMKin energiset alueoppaat kuljettivat lukiolaisia esittelypisteeltä toiselle Suomen kauneimmaksi kehutulla kampuksella.

Kuvat: Markku Kuusinen, Eliina Salmela ja Antti Virtanen