Ajankohtaista

Koivulahden Säästöpankilta 1000 euron lahjoitus VAMKille

Julkaistu 2020-12-09 11:09:20 EET.

Varat käytetään sosiaali- ja terveysalalta valmistuvien stipendeihin. Alan arvostus on noussut tänä vuonna huimasti.

Vaasan ammattikorkeakoulu on saanut tuhannen euron lahjoituksen Koivulahden Säästöpankilta. Lahjoituksella halutaan tukea erityisesti VAMKin opiskelijoita, ja varat ohjataankin sosiaali- ja terveysalalta valmistuvien stipendeihin. Stipendin perusteena on hyvä opintomenestys.

– Sosiaali- ja terveysala on näyttävän erityisesti tänä vuonna, miten paljon sillä on merkitystä. Osaavaa hoitohenkilökuntaa on tarvittu pandemian aikana paljon, sanoo Koivulahden Säästöpankin toimitusjohtaja Peter Finne.

Finnen mukaan Koivulahden Säästöpankki valitsee lahjoituskohteensa käytännössä jokavuotisten pohdintojen perusteella. Aiempina vuosina on tuettu muun muassa Vaasan keskussairaalan lastenosastoa ja eri koulutusasteita.

– Olemme pieni ja paikallinen pankki, joten voimme tehdä itsenäisiä päätöksiä. Lahjoitusten lisäksi olemme jakaneet erillisiä opiskelijoiden apurahoja jo parikymmentä vuotta.

Lahjoitus VAMKille on Koivulahden Säästöpankilta myös ele, jolla halutaan tukea Vaasaa opiskelijakaupunkina. Tällä kertaa lahjoituksen kohteita olivat VAMKin lisäksi Åbo Akademi, Novia ja Hanken.

VAMKin rehtori, toimitusjohtaja Kati Komulainen on hyvin kiitollinen saadusta lahjoituksesta. Se on merkittävä osoitus tulevalle hoitohenkilökunnalle siitä, että heidän työtään arvostetaan.