Ajankohtaista

Koneinsinööriopiskelijat intensiiviopinnoissa – tällä kertaa Pariisissa

Julkaistu 2013-05-02 12:58:07 EEST.

VAMKin kone- ja tuotantotekniikan osaston opiskelijat harjoittelivat jälleen kansainvälistymistä käytännössä ja osallistuivat jo viidettä kertaa 10 päivän pituiseen, pääosin EU:n rahoittamaan uusiutuvia energiamuotoja käsittelevään RELWA-intensiiviohjelmaan Pariisissa. Ohjelma järjestettiin IUT Paris 13 St Denis -yliopistossa.

Kahden viikon ajan opiskelijat osallistuivat luennoille ja työskentelivät noin kuuden hengen tiimeissä omia projektejaan työstäen ja esityksiä pitäen. Projektien aiheet vaihtelivat: osa keskittyi teknisiin energiaan liittyviin aiheisiin (esimerkiksi Darrius-tyyppisen tuulivoimalan rakentaminen), osa taloudellisiin ja osa johtamiseen monikulttuurisissa tiimeissä.

www_opisloppukuva.jpg

Kurssilaiset ja opettajia IUT:n rakennuksen edessä.

www_opiskvamk.jpg

VAMKin koneinsinööriopiskelijat luennolla.

Lisämausteensa viikkoihin antoivat opintoretket Siemensille, Schneiderille sekä Ranskan suurimmalle urbaanille aurinkopaneeleilla sähköä tuottavalle julkiselle rakennukselle (Centrale Solaire PAJOL).  Ekskursioiden lisäksi opiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua Pariisin loistavaan museotarjontaan.  Museokäynnit järjestettiin Cite de Sciences jaet de l ´ìndustrie -tiedemuseeoon sekä Arts et Metiers -museoon, jossa kävijät pääsivät tutustumaan moniin teknistä kehitystä edistäneisiin innovaatioihin ja tieteen saavutuksiin. Museokäynti historiallisessa museossa todella avasi kävijän silmät ymmärtämään ranskalaisten tiedemiesten tärkeän roolin tekniikan kehityksessä satojen vuosien aikana.

www_opisekskursio.jpg

Ekskursiokohde  Centrale Solaire du Pajol.

www_origmetrinmitta.jpg

Tekniikan kehityksen kannalta tärkeä metrimitta Art et Metiers -museossa.

Vapaa-ajanvietto-ongelmia ei opiskelijoilla eikä VAMKin opettajatiimillä (osastonjohtaja Lotta Saarikoski ja yliopettaja Olavi Mäkinen) ollut, koska päivät kuluivat intensiivisesti luentojen ja projektien parissa. Toki illalla ja viikonloppuna oli  hiukan aikaa tutustua myös  Pariisin moniin  nähtävyyksiin ja nauttia ranskalaisen keittiön antimista.

Viimeinen Pariisissa järjestettävä IP-ohjelma huipentui juhlavaan todistustenjakoseremoniaan ja tyylikkääseen cocktail-tilaisuuteen.  Pariisin jälkeen IP:n järjestämisvastuu siirtyy Kreikkaan.

- Viimeisenä kurssipäivänä kuulimme ilouutisen Kreikasta, että sikäläinen opetusviranomainen oli hyväksynyt uuden IP:n järjestettäväksi Kreikassa, jossa saamme tutkia energia-asioita ensi vuonna, kertoo Lotta Saarikoski.

IP-ohjelmaan osallistui noin 70 opiskelijaa Suomesta (VAMK ja Metropolia), Liettuasta, Saksasta, Ranskasta, Kreikasta, Romaniasta, Hollannista ja Belgiasta. Kansallisuuksia oli edustettuina vielä useammasta maasta, muun muassa Espanjasta ja useasta Afrikan maasta. Monikulttuurisissa tiimeissä opiskelijat oppivat toimimaan ja kommunikoimaan eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Monikulttuurisuustaidot tulevatkin olemaan erittäin tärkeitä uusille insinööreille yhä kansainvälisemmäksi muuttuvassa työelämässämme.

Kuvat ja teksti: Lotta Saarikoski