Ajankohtaista

Konekolmosten mekaniikan ideakilpailu polkaistiin käyntiin

Julkaistu 2014-09-09 10:28:28 EEST.

VAMKin konetekniikan kolmannen vuoden tuotekehitysprojekti toteutetaan yhteistyössä Prima Powerin kanssa.  Sekä monimuoto- että päiväopiskelijat pääsevät osallistumaan yrityksen todellisten tuotekehityshankkeiden ideointiin ja konseptisuunnitteluun. Prima Power saa uusia tuoreita ideoita ja opiskelijat näkevät käytännössä, kuinka tuotekehitys toimii. Kiinnostusta tuskin vähentää se, että voittajatiimi kuittaa palkintona 2 500 euroa ja kakkosellekin on luvattu pyöreä tonni selvää rahaa.

Prima Power oli ennen nimeltään Finn-Power ja kuuluu nykyään Prima Industries Group:iin. Se on yksi johtavia levytyökeskusten valmistajia maailmassa. Prima Powerin menestys perustuu voimakkaaseen tuotekehitykseen ja uusiin innovaatioihin.

Yritys hakee uusia ideoita muun muassa opiskelijoille suunnattujen kilpailujen avulla. Niitä on järjestetty jo useaan kertaan eri aihepiireihin liittyen. Haasteet ovat todellisia ja sen takia ne motivoivat myös opiskelijoita eri tavalla kuin kotitekoiset ongelmat.

Mentorit tukena

Mekaniikan ideakilpailu käynnistettiin VAMKissa perjantaina 5.9., jolloin yrityksen edustajat kertoivat aiheiden taustoista ja esittelivät varsinaiset ideoinnin lähtökohtana olevat kysymykset. Tästä kolmihenkiset tiimit jatkavat ideoinnilla ja luonnostelulla muotoilukeskus Muovan tiloissa.

Opiskelijat vierailevat Prima Powerin Kauhavan tehtaalla 19.9., jolloin on tarkoitus tutustua kehitettäviin laitteisiin tarkemmin. Tällöin myös yrityksen asiantuntijat pääsevät opastamaan ja neuvomaan ryhmiä ideoinnin jatkosta. Nämä yrityksen mentorit työskentelevät tuotekehityksessä ja painivat päivittäin samankaltaisten asioiden kanssa, joita opiskelijoiden aiheetkin koskevat.

Tiimit ja mentorit jatkavat yhteistyötään pitkin syksyä. Parhaat ideat esitellään joulukuun lopussa ja palkintojenjako on ensi vuoden alussa.

Jokaiselle jotakin

Projektit jatkuvat keväällä, jolloin tehdään ideoiden ja konseptien pohjalta 3D-malleja ja piirustuksia. Opetus- ja tutkimuslaboratorio Technobothniassa on valmius tehdä myös prototyyppejä lupaavimmista malleista. Esimerkiksi laboratorion 3D-printterillä voidaan tehdä tarvittaessa prototyyppien pienoismalleja.

Aikaisemmat kilpailut ovat poikineet paitsi hyviä ideoita, myös opinnäytetyöaiheita ja kesätöitä. Vaikka kaikki opiskelijat eivät saa rahapalkintoja tai pääse kesätöihin, kaikki voittavat päästessään tekemään oikeaa tuotekehitystyötä asiantuntevien mentorien johdolla.

Tässä projektissa yrityksen panos on erityisen vahva. Tuotekehityksen johto on täysillä mukana ja se on aika epätavallista näissä opiskelijaprojekteissa. Toisaalta - jos satsaa paljon, voi myös odottaa tuloksia. Jouluna nähdään kuinka kävi, siihen asti tehdään kovasti töitä.

Mekaniikka2014_2.jpg

Konetekniikan kolmannen vuoden tuotekehitysprojektit käynnistettiin VAMKissa perjantaina 5.9.2014.

Teksti: Juha Hantula, lehtori
Kuva: Esko Petäjä, Prima Power