Ajankohtaista

Konetekniikan ykkösten ahkera opiskelu huipentui moottorien pärinään

Julkaistu 2014-04-28 15:01:44 EEST.

Kevään aikana ensimmäisen vuoden konetekniikan opiskelijoiden tiimityötaitojen harjoittelu sai jatkoa, kun opiskelijat kokosivat aiemmin syksyllä purkamansa skootterit ja mönkijät.  Torstaina 24.5.2014 kukin tiimi pääsi konkreettisesti testaamaan kokoonpanon onnistumista leikkimielisen kilpailun muodossa. Makkara- ja mehutarjoilun lomassa tunnelma oli kuin isommassakin moottoriurheilutapahtumassa. Sää näytti myös tapahtumalle parhaat puolensa.

Tiimi 4 oli ylivoimainen

Tiimit kilpailivat mopoillaan nopeusajossa mutkaisella radalla. Kunkin tiimin kolmen nopeimman kuljettajan nopeimmat ajat laskettiin yhteen ja näin määriteltiin voittaja. Lisäksi kaikkien tiimien mopot "katsastettiin" ja esimerkiksi toimimattomista tai huonosti toimivista valoista ja vilkuista sai sakkosekunteja tiimikilpailuun.

_MG_5537.jpg_pienennetty.jpg

Skootterin "katsastus" käynnissä.

Kuudesta tiimistä nopeimpana palkittiin lopulta tiimi 4. Lisäksi luokka äänesti tiimin, mikä on talven aikana eniten auttanut muita tiimejä. Voittajatiimi oli tässäkin tiimi 4. Vieroitusoireiden välttämiseksi voittajatiimin jäsenet palkittiin legomopoilla.

esitykset_2014-022_pienennetty.jpg

Tiimit esittelivät ennen varsinaisia ajoja raportit, joita olivat työstäneet projektin aikana. Kuvassa ajokilpailun ylivoimainen voittajatiimi 4. Vasemmalta Aleksi Immonen, Juho Rantala, Toni Mahla, Toni Tikkanen, Jani Utanen, Jaakko Hulkki ja Aleksi Hyyriö.

Nopeimman yksittäisajan kilpailussa ajoi mönkijällä tiukan kamppailun jälkeen tiimi 4:n Aleksi Immonen (16,4 s), ennen Jami Yli-Härsilää (17,1 s) ja Oula Kinnusta (18,1 s). Jami ja Oula saivat kuitenkin erikoispalkinnon kovasta yrittämisestä ja reilusta urheiluhengestä. Nämä kolme ahkerinta ajoivat yhdessä kilvoittelun seurauksena enemmän kierroksia kuin kaikki muut yhteensä.

_MG_5664_pienennetty.jpg

Päivän nopeimpana kuskina palkittiin Aleksi Immonen.

_MG_5597_pienennetty.jpg

Autetaan kaveria hädässä, vaikka yli tiimirajojen. Tiimi 3:n Sami Vataja saa lisävoimia menopeliinsä tiimi 5:n Jami Yli-Härsilältä.

_MG_5660_pienennetty.jpg

Konetekniikan koulutuspäällikkö Lotta Saarikoski ajoi myös radan vauhdikkaasti läpi.

Teksti: Osku Hirvonen
Kuvat: Markku Kuusinen, Osku Hirvonen