Ajankohtaista

Konetekniikan opiskelijat esittelivät kehittämiään tuotteita

Konetekniikan 4. vuosikurssin opiskelijat esittelivät suunnittelemiaan ja syksyn kuluessa valmistamiaan tuotteita torstaina 17.12.

Opiskelijat olivat ryhmissä kehittäneet muun muassa kokonaan alumiinista valmistetun vyön soljen sekä olleet mukana tekniikan eri osastojen yhteishankkeessa, jossa mopoautosta tehdään sähkökäyttöinen.  Kiinassa, Wuhanin kaupungissa kolmen kuukauden verran vaihdossa olleet opiskelijat olivat kehittäneet Citroenin jäähdyttäjän tuulettimen Hubei University of Technologyssa.

Kaksipyöräisen nojapyörän kehittänyt opiskelijaryhmä oli valmistanut itse pyörän rungon ja penkin sekä tehnyt viimeistelyn mutta oli muiden opiskelijaryhmien tapaan tehnyt yhteistyötä myös alihankkijoiden kanssa. Ryhmä piti tuoteprojektia haastavana ja mielenkiintoisena kokemuksena, josta on hyötyä työelämässäkin.

Nojapyörän kehittänyt ryhmä, ylärivissä vasemmalta:
Juha Mäkelä, Jani Hakala, Sami Viita, Jussi Anttila ja Kennet Lahti sekä alarivissä: Mikko Niemelä, Timo Moberg ja Lauri Kojola.

Konetekniikan osastolla osa opinnoista on suoritettu projektimuotoisina, mikä on ollut juonneopetuksen pilotointia. Viidestä kurssista on yhdistetty 20 opintopisteen suuruinen juonne, jossa projektiryhmät ideoivat, suunnittelevat, valmistavat ja dokumentoivat vapaavalintaisen tuotteen. Sama opiskelijaryhmä toimii siten sekä suunnittelijoina, ohjelmoijina että koneistajina. Ryhmät sopivat työnjaon keskenään, joten jokainen opiskelija pystyy halutessaan keskittymään omaan erikoisalueeseensa. Suunnittelu aloitetaan 3. vuoden keväällä, ja toteutus tapahtuu 4. vuoden syksyllä.

Opintokokonaisuus opettaa tuotesuunnittelun käytäntöä ja työmenetelmiä todellisen projektin avulla. Projektityöskentelyssä opiskelija saa arvokkaita oivalluksia käytännön työstä alalla ja erinomaiset valmiudet soveltaa oppimaansa aikanaan myös tositoimissa.



- On erittäin tärkeää, että suunnittelu tehdään hyvin ja ryhmä työskentelee yhteisen päämäärän eteen, konetekniikan opiskelijat totesivat.