Ajankohtaista

Muova mukana kehittämässä käsityöalan yrittäjyyttä Euroopassa

Julkaistu 2014-11-27 10:58:38 EET.

Yrittäjyyttä käsityöalalla edistävän INNOCRAFTS-hankkeen lopputulokset on julkaistu. Hanke keskittyi kartoittamaan ja keräämään käsityöhön liittyviä hyviä käytäntöjä Euroopasta sekä luomaan näiden pohjalta kehityslinjausehdotuksia alan kehittämiseen.

Samalla 11 maasta kerätyistä hankkeista nousi selkeästi esiin keskeisiä teemoja, kuten käsityön linkittyminen luovuuteen, tieto- ja informaatioteknologiaan, muotoiluun, koulutukseen ja turismiin. Lisäksi esiin nousi alan mahdollisuus työllistäjänä ja syrjäytymisen ehkäisijänä.

Hanke on Euroopan Union rahoittama, Interreg IVC-ohjelman projekti, johon on osallistunut 15 partneria 11 Euroopan maasta. Projektin koordinaattorina toimi Firenzen kunta. Projektin aikana on esitetty yli 60 käsityöyrittäjyyttä edistävää hanketta, joista 24 on määritelty siirrettäviksi maiden ja alueiden välillä.

Innocrafts-hankkeen loppu- sekä välijulkaisu ovat saatavilla täältä: http://www.innocrafts.eu/documents

Firenzen loppuseminaarissa 11 maan edustajia

Innocrafts-hankkeen lopputilaisuus järjestettiin Firenzessä 28.11.2014. Firenzen varapormestari Cristina Giachi ja Firenzen kunnan taloudellisen kehityksen valtuutettu Giovanni Bettarini kuvasivat tilaisuutta ”mahdollisuudeksi lanseerata uudelleen Euroopassa malli, joka luo arvoa ja työpaikkoja kädentaitoaloille”.

Tilaisuuteen osallistuivat muun muassa ANCI Toscanan presidentti Sara Biagiotti, EU:n Interreg-ohjelman johtaja Michel Lamblin, Irlannin turismi- ja maatalousministeri Ann Pheman sekä Reimsin kunnan varapormestari Charles Germain.

Lopputilaisuuden esitykset ovat saatavilla täältä: http://www.innocrafts.eu/meetings-and-events/93-innocrafts-final-conference

www_IMG_8783.jpg

Käsityöläinen Firenzessä näyttää, miten kiven palasia leikataan yhä samoilla välineillä kuin 1600-luvulla.

Vaasalaiset muotoilijat käsityöyrittäjien tukena

Innocrafts-hankkeen kansallinen lopputilaisuus järjestettiin Vaasassa 20.11.2014. Ohjelma koostui hankkeen tulosten esittelystä, esimerkistä Suomesta viedystä hyvästä käytännöstä (Muotoilukeskus Muovan DesignCamp) ja Design & Crafts Council of Ireland:in FUSE-käytännön arvioinnista. Lisäksi pidettiin työpaja, jossa pohdittiin käsityön yhteyksiä muun muassa muotoiluun ja informaatioteknologiaan sekä erilaisia kilpailukykynäkemyksiä.

Vierailevana luennoitsijana esiintyi kasvatustieteiden tohtori Kristiina Soini-Salomaa, joka kertoi väitöskirja-aiheestaan koskien käsityöyrittäjyyden tulevaisuudennäkymiä. Moni hänen työnsä löydöksistä on yhteneväinen Innocrafts-hankkeen tuloksien kanssa.

www_7347.jpg

Kristiina Soini-Salomaa

FUSE:n kautta uusia näkemyksiä ja kilpailukykyä

Yksi Innocraftsin aikana esitetyistä hankkeista oli FUSE, joka on tarkoituksena siirtää Suomeen. Siinä muotoilijat ja muut asiantuntijat mentoroivat käsityöyrittäjiä tarkoituksena käsityöläisten kilpailukyvyn edistäminen. Se onkin saanut positiivista huomiota Euroopan laajuisesti.

Suomen lopputilaisuudessa FUSE-käytäntöä arvioi viisi pohjalaista käsityöläistä: Tina Håkans, Eija Koski, Anelma Lehto, Pirkko Jokinen ja Anne Vuorela. Asiantuntijoina toimivat Muovan muotoilupäällikkö Satu Aaltonen, Muovan muotoilija Mikko Hannula, Loftetin Maarit Kuusela-Mäkinen (tuotehinnoittelu) ja Muovan Annika Hissa (kuluttajat).

Luonnollisista ennakkoluuloista huolimatta FUSE-prosessi koettiin hyvin positiivisesti. Käsityöläiset kokivat, että sen kautta voitaisiin saada uusia näkemyksiä ja täten lisättyä yrityksen kilpailukykyä. Myös asiantuntijoiden erilaiset taustat olivat prosessille hyödyksi. Moni käsityöläinen on voinut tulla alalle harrastuksen tai muun kanavan kautta, ja sen vuoksi muun muassa muotoilija-asiantuntijoiden tuomat muotoilulliset ja muotoiluteorianäkökulmat avasivat heille kokonaan uuden maailman.

Käsityöläiset ja muut osallistujat kokivatkin, että tämänkaltaiselle prosessille olisi tarve. Sitä voitaisiin käsityöläisten lisäksi laajentaa myös laajemmalle, esimerkiksi osallistamalla alan toimijoita yleisesti. Yksi ideoista oli, että prosessi voitaisiin toteuttaa myös virtuaalisesti.

Österbottens hantverkin eli tuttavallisemmin Loftetin rooli arviointiin osallistuvien käsityöläisten hankinnassa oli korvaamaton. Alan tärkeänä toimijana he tuntevat käsityöläiset, ja käsityöläiset luottavat heidän suositukseensa.

www_7377.jpg

Käsityöläinen Anelma Lehto (vas.) ja Maarit Kuusela-Mäkinen Loftetista.

Työpajassa pohdittiin käsityöalan tilannetta

Tilaisuuden yhteydessä järjestettiin myös työpaja, jossa paneuduttiin käsityöalan tilanteeseen. Osallistujat kokivat tärkeiksi alan kilpailukykyä lisääviksi seikoiksi muun muassa alan järjestäytymisen, edullisemmat verotusratkaisut kuten ALV-rajan nostamisen, tuotteiden korkean laadun, brändäyksen ja näkyvyyden verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Kuluttajia ja tulevaisuuden tekijöitä haluttiin myös opettaa tunnistamaan, mikä on hyvää käsityötä. Käsityön nähtiin myös voivan siirtyvät uusille toimialueille ja toimintamuotoihin, kuten teknologian yhdistäminen alaan, voimakkaamman yhteistyön eri alojen kanssa, sekä vaikkapa käsityö edistämässä sosiaalista hyvinvointia.

www_7350.jpg

Muovan Annika Hissa (vas.), Punomon Pentti Vahtera ja Pirjo Sinervä sekä Muovan Satu Aaltonen.

Lisätietoja:

Tanja Oraviita, Muotoilukeskus Muova, kansainväliset projektit
puh. 040 163 2940, tanja.oraviita@vamk.fi
www.innocrafts.eu
Facebook: Innocrafts

---

Muotoilukeskus Muova on VAMKin yhteydessä toimiva tutkimus- ja kehityskeskus, joka tarjoaa muotoilu-, tutkimus- ja koulutuspalveluja yrityksille ja julkisille organisaatioille. Muovan missiona on vastata yhteiskunnallisesti merkittäviin haasteisiin sekä kehittää yritysten kansainvälistä kilpailukykyä muotoilun keinoin.

www_innocrafts logo.jpg      

www_interreg logo.jpg     www_EU-logo.jpg