Ajankohtaista

OPINNÄYTE: Asiakkaan asiantuntijuutta ja eri toimijoiden yhteistoimintaa vahvistava perhekuntoutus

Julkaistu 2019-05-27 13:25:16 EEST.

Etelä-Pohjanmaalla vuosina 2017 – 2018 käynnissä olleen lasten ja perheiden palvelujen (LAPE) kehittämishankkeen puitteissa on ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelija Terhi-Tuulikki Rantamäki tehnyt opinnäytetyön, jonka tarkoituksena oli tuottaa tutkimusmenetelmin niin asiakkailta kuin eri ammattilaisilta kerättyä tietoa perhekuntoutuksen kehittämisen tueksi.

Esitys-24.5.2019_web.jpg

Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua ovat avohuollon tukitoimet, lapsen kiireellinen sijoitus, huostaanotto sekä sijaishuollon järjestäminen ja jälkihuolto. Perhekuntoutus on yksi lastensuojelun avohuollon tukitoimien muoto, jossa työskennellään tiiviisti koko perheen kanssa joko perheen kotiympäristössä tai laitoksessa. Perhekuntoutuksen ei tulisi olla irrallinen jakso perheen elämässä vaan nivoutua tiiviisti perheen arkeen yhtenä interventiona perheenjäsenten toimintakyvyn sekä vuorovaikutussuhteiden paranemisessa. Asiakas tarvitsee riittävästi ymmärrettävää tietoa perhekuntoutuksesta ennen jaksoa, sen aikana sekä sen jälkeen. Myös perheen arjessa toimiva ammattilainen ja läheinen tarvitsevat riittävästi tietoa pystyäkseen tukemaan perheenjäseniä yhdessä sovitun päämäärän saavuttamisessa. Perhe itse on paras asiantuntija omassa asiassaan, joten perhekuntoutus tulee suunnitella perheen kanssa yhdessä. Perheen jokainen aikuinen ja lapsi on tehtävä näkyväksi työskentelyn aikana. Perhekuntoutus on vaativaa lastensuojelutyötä ja työntekijällä tulee olla vankka ammattitaito sekä kokemus sen toteuttamiseen.

Etelä-Pohjanmaalla vuosina 2017 – 2018 käynnissä olleen lasten ja perheiden palvelujen (LAPE) kehittämishankkeen puitteissa on ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelija Terhi-Tuulikki Rantamäki tehnyt opinnäytetyön, jonka tarkoituksena oli tuottaa tutkimusmenetelmin niin asiakkailta kuin eri ammattilaisilta kerättyä tietoa perhekuntoutuksen kehittämisen tueksi. Kehittämistyön painopistealueina olivat lapsen nostaminen työskentelyn keskiöön sekä eri toimijoiden niin perheen itsensä kuin eri ammattilaisten yhteistoiminnan vahvistuminen. Kehittämisen pohjana olivat THL:n suositukset perhetyön ja perhekuntoutuksen kehittämiseen sekä Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa käytössä oleva kotiin päin tehtävän perhekuntoutuksen mallinnus. Kehittämisessä käytettiin apuna lisäksi aiheesta aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Opinnäytetyön ohjaajina toimivat Riku Niemistö ja Ulla Isosaari.  

Opinnäytetyön aineisto kerättiin vuoden 2018 aikana. Asiakkailta kerättiin tietoa kirjoitelmien avulla, jolloin perhekuntoutuksen läpikäyneet perheet saivat kirjoittaa kokemuksiaan paperille. Ammattilaisten kokemuksia ja havaintoja kerättiin fokusryhmäkeskusteluiden avulla sekä keräämällä havaintoja erilaisista yhteistyötapaamisista, joissa yksi ammattilaisryhmä kerrallaan keskusteli omista kokemuksistaan ja havainnoistaan perhekuntoutukseen liittyen. Aineistoista tutkija haki vastauksia asettamiinsa tutkimuskysymyksiin 1. Miten lapsikeskeisyys toteutuu perhekuntoutuksessa? 2. Miten monitoimijainen työskentely toteutuu perhekuntoutuksessa? ja 3. Mitkä tekijät vaikuttavat perhekuntoutuksen onnistumiseen?    

Tutkimuksesta saatuja tuloksia hyödyntämällä opinnäytetyön johtopäätöksiin on kerätty vaihe vaiheelta monitoimijuutta korostava perhekuntoutuksen prosessi, joka soveltuvin osin seuraa kehittämistyön pohjana ollutta Kaksineuvoisen kotiin päin tehtävän perhekuntoutuksen mallinnusta. Lisäksi opinnäytetyön tulosten pohjalta on tutkimuksen tekijän sekä hänen työelämäohjaaja Satu Mäki-Fossin toimesta laadittu perhekuntoutuksen käsikirja, jonka tarkoitus on olla apuna perhekuntoutuksen jäsentämisessä. Käsikirjaa pystyy hyödyntämään laajemmalti myös perhetyön kehittämiseen. Se on saatavilla tämän vuoden ajan UusiEp:n nettisivuilta. Käsikirjaa tullaan jakamaan niin julkisille kuin yksityisille toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään perhekuntouksen ja perhetyön toimintaansa.

Monitoimijainen-perhekuntoutus_web.jpg
Linkki käsikirjaan:
http://uusiep.fi/wp-content/uploads/2019/05/perhekuntoutuksen-kasikirja.pdf