Ajankohtaista

Opinnäytetyö työpaikkakiusaamisesta: Ravintola-alalla kiusataan keskimääräistä enemmän

Julkaistu 2011-02-07 13:04:30 EET.

Kun Riikka Öströmiä kiusattiin restonomiopintojen työharjoittelujaksolla, seurasi episodista jotain hyvääkin. Häntä jäi vaivaamaan, mikä saa ihmisen kiusaamaan ja hän lähti selvittämään asiaa ammattikorkeakoulun opinnäytetyössään.

Kiusattu on usein uusi työntekijä, joka eristetään muista. Hän on kiltti, tunnollinen tai jollain tavalla erilainen. Pilkkaaminen, epäasiallinen käytös, eleillä ja äänensävyillä loukkaaminen tai naurunalaiseksi saattaminen määritellään kiusaamiseksi. Myös tiedon panttaaminen ja muu huomiotta jättäminen saattaa olla tahallista.

–Muita tuntomerkkejä ovat toistuvuus, jatkuvuus, pitkäaikaisuus ja alistaminen. Uhri kokee, ettei hän voi puolustautua, kuvailee Öström.

Kiusaaja voi olla narsisti, joka saa kiusaamisesta mielihyvää tai sitten asemansa uhatuksi kokeva kateellinen kollega.

Öström lähetti kyselyn Palvelualojen ammattiliiton avulla ravintola-alan työntekijöille ja sai 256 vastausta. Jopa yli 40 prosenttia vastaajista oli kokenut jossain määrin tai selvästi tulleensa kiusatuksi työpaikalla.

Puutteet johtamisessa ja työntekijän erilaisuus nousivat Öströmin työssä merkittävimmiksi kiusaamisen syiksi. Tukea tuloksistaan hän ei saanut sille, että yleensä kiusaamista esiintyy enemmän suurissa organisaatioissa, kuten kunta-alalla, kouluissa, sairaaloissa, terveydenhuollossa. Suomessa ravintola-alan yritykset ovat pääsääntöisesti pieniä.

RiikkaOstrom.jpg

Vaasan ammattikorkeakoulun lehtori Mikko Peltola pohtii Riikka Öströmin kanssa, voisiko ravintola-alan työpaikkakiusaamiseen olla syitä vuorotyössä ja stressissä.


Kuva: Pia Liedes