Ajankohtaista

Opiskelijan eka paras kaveri

Julkaistu 2017-08-16 08:51:28 EEST.

- Tutor on paitsi yhteishengen luoja myös opiskelijan tukihenkilö, kertoo Hoa Nguyen, kolmatta vuotta tutorina toimiva Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelija.

VAMKissa opiskelijakunnan valmentamat tutorit ovat vastassa uusia opiskelijoita ja mukana opiskelijan elämässä ensimmäisestä opiskelupäivästä lähtien. Tutoriin tukeudutaan, kun haussa on kateissa oleva luokka tai kaupungin paras kahvila. Välillä tutor voi vinkkailla edullisista harrastuspaikoista tai hyvistä keikoista.

- Tutor on myös tietopankki. Varsinkin muualta Suomesta tuleville opiskelijoille on tärkeää, että lähellä tai puhelimen päässä on aina joku, jolta kysyä, Nguyen sanoo.

Nokkonen_Nguyen_450_2.jpg

Tutorin tärkeä tehtävä on loihtia toisilleen tuntemattomista nuorista yhtenäinen porukka.

Juttukaveri ja tunnelmanluoja

Ensimmäisinä opiskelupäivinä vietetään tiiviisti aikaa yhdessä kaupunkiin, kouluun ja opiskelukavereihin tutustuen. Myöhemmin vietetään saunailtoja ja käydään vaikka mökkeilemässä.

Tutorin kanssa voi jutella muustakin kuin kouluasioista, niin iloista kuin murheista, luottamuksella.

- Jos kaipaa juttukaveria, niin tutorin voi pyytää vaikka kahville tai pelaamaan pleikkaa, Nguyen vinkkaa.

Nguyen kannustaa uusia opiskelijoita avoimuuteen ja rohkeuteen.

- Opiskelijoiden yhteisissä liikuntavuoroissa, illanvietoissa ja tapahtumissa tutustuu oman luokan lisäksi myös muiden alojen ja korkeakoulujen opiskelijoihin. Kun tuttuja ja kavereita löytyy kampuksen joka kolkasta, on sinne aika kotoisa tulla, Nguyen hymyilee.

Kaunis ja viihtyisä

Kaverit olivat kehuneet kilvan aurinkoista merikaupunkia ja houkuttelivat lahtelaisen Ville Nokkosen opiskelemaan Vaasaan.

Uuden elämänvaiheen alussa Nokkoselle tärkeitä tukipilareita olivat VAMKista löytyneet opiskelukaverit. Myös jääkiekkojoukkueeseen liittyminen auttoi kotiutumista.

- Uudet ystävät vähensivät muutoksen aiheuttamaa pelkoa ja jännitystä, koska olimme kaikki ihan yhtä hukassa. Meistä tuli tosi nopeasti tiivis ryhmä, Nokkonen muistelee.

Kehittyvä ja hyvinvoiva

Tutoreiden lisäksi Ville Nokkonen kiittää VAMKin kannustavia opettajia uuteen kaupunkiin sopeutumisessa. Uudesta opiskelijaryhmästä vastaava opettaja eli ryhmänohjaaja seuraa opiskelijan taivalta esimerkiksi säännöllisissä kehityskeskusteluissa.

Varsinaisen opiskeluterveydenhuollon lisäksi VAMKissa toimii muun muassa opiskelijoiden hyvinvointia kehittävä työryhmä sekä häirintäyhdyshenkilö. Elämään ja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä myös oppilaitospastorin puoleen.

Nokkosella on ensimmäinen vuosi liiketalouden opintoja takana. Vuosi on osoittanut, että Vaasassa on kaikki, mitä opiskelija kaipaa. Yhden vinkin hän haluaa kuitenkin antaa tuleville opiskelijoille:

- Kannattaa ehdottomasti hankkia polkupyörä, sillä pääsee kaikkialle!

Nokkonen_Nguyen_450.jpg

Meillä on täällä hyvä jengi ja erittäin asiallinen opiskelukaupunki, kehuu Ville Nokkonen vierellään Hoa Nguyen.

Teksti: Eliina Salmela
Kuvat: Satu Aaltonen