Ajankohtaista

Opiskelijat ajoivat kilpaa mönkijöillä ja moposkoottereilla

Julkaistu 2011-05-09 12:13:53 EEST.

Konetekniikan ensimmäisen vuosikurssin juonneprojektien esittelytilaisuudessa 27.4. raporttien esittelyn lisäksi myös kilpailtiin konkreettisesti opiskelijoiden kokoamilla kulkuneuvoilla.

Lukuvuoden alussa kukin noin 8 opiskelijan projektitiimi sai tehtäväkseen purkaa moposkootterin tai mönkijän sekä selvittää ko. laitteen rakenteen mahdollisimman tarkasti. Purkuprojekti tuli dokumentoida siten, että laite kyettiin keväällä kokoamaan uudelleen. Lukuvuoden aikana konetekniikan eri kurssit oli integroitu syksyn ja kevään purku- ja kokoonpanoprojekteihin sopiviksi. Käytännönläheisten projektien päätavoitteena oli tiimitoiminnan ja projektityöskentelyn kehittäminen sekä teknisen tietotaidon syventäminen.

Esityspäivä päättyi leikkimieliseen kilpailuun, jossa tiimit kilpailivat juuri kokoon kasatuilla kulkuneuvoillaan koulun takapihalle rakennetulla ajoradalla. Nopein tiimi oli kisan voittaja ja voittajat ”stetsonitettiin” vapun kunniaksi rehtori Tauno Kekäleen toimesta. Lisäksi toinen voittajatiimi valittiin sen perusteella, kuka tiimeistä oli auttanut vuoden aikana muita eniten.

ajopaiva_2011-018_web.jpg

Esittelytilaisuudessa kuultiin ensin kunkin kuuden projektitiimin esitykset, jonka jälkeen siirryttiin käytännön ajoharjoitusten pariin koulun takapihalle tehdylle ajoradalle.

ajopaiva_2011-032_web.jpg

ajopaiva_2011-019_web.jpg

Kaikki opiskelijatiimit olivat vuoden aikana omaksuneet hyvät tiimitoiminnan käytännöt.

 

Teksti: Lotta Saarikoski
Kuvat: Marko Rantasalo