Ajankohtaista

Opiskelijat haastattelevat, osa 2: Oliver ja Yosu Espanjasta

Julkaistu 2014-11-07 08:47:16 EET.

IB-opiskelijat Oliver Stoltz (Ranska) ja Yosu Martinez (Espanja) saapuivat tänä syksynä Suomeen aloittamaan neljännen opiskeluvuotensa.

Oliver ja Yosu kertovat lähteneensä Suomeen, koska he halusivat opiskella englanniksi, mutta esimerkiksi Amerikassa ja Kanadassa opiskelu on todella kallista Suomeen verrattuna. Myös kotimaan läheinen sijainti verrattuna vaikkapa Pohjois-Amerikkaan sekä pääsy Skandinaviaan auttoivat valinnan teossa.

Tähän mennessä Oliver ja Yosu ovat nauttineet ajastaan Suomessa, eikä suurempia ongelmia ole ilmaantunut. Vuosi on kuitenkin pitkä aika ja paljon ehtii vielä tapahtua.

- Sää on tietenkin erilainen Etelä-Eurooppaan verrattuna. Myös ihmiset ovat tyyliltään erilaisia, mikä näkyy esimerkiksi erilaisessa elämäntavassa. Suomessa koulutunnit ovat aamupäivästä, jolloin illalla on enemmän aikaa harrastuksille ja kavereille, kun taas esimerkiksi Espanjassa koulupäivät ovat paljon pidempiä, Yosu toteaa.

Yosu kertoo viettävänsä siestaa myös Suomessa nukkumalla koulun jälkeen pari tuntia.

- Niin, hän onkin espanjalainen, Oliver naurahtaa.

Muuten päivärutiinit ovat melko samat: päivät he viettävät koulussa ja illalla he viettävät aikaa kavereiden kanssa joko muuten vain hengailemalla tai lähtemällä ulos.

Oliver ja Yosu asuvat monien vaihto-opiskelijoiden tavoin Palosaarella, Linnassa. Molemmat kertovat viettävänsä paljon aikaa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, sillä heihin tutustuu suomalaisia helpommin.

Suomen kieltäkin pojat ovat jo hieman oppineet; ”kiitos” kuuluu molempien suista lähtiessämme.

web_Oliver-ja-Yosu.jpg

Oliverin ja Yosun mielestä on hyvä opiskella helppojen kulkuyhteyksien päässä omasta kotimaasta.

Teksti ja kuva: Salla Laamanen ja Johanna Lähde

---

Juttusarjassa VAMKin liiketalouden opiskelijat haastattelevat ulkomaalaisia opiskelutovereitaan. Haastattelut on tehty osana viestinnän opintoja.