Ajankohtaista

Opiskelija Veronica Blomkvist selvitti Merenkurkun saariston palvelutarjontaa

Suurin houkuttelija Merenkurkun maailmanperintökohteen alueelle on luonto. Turistit kaipaavat kuitenkin lisää tiedotusta ja markkinointia, säännöllisiä risteilyjä, opaspalveluita sekä luontopolkuja- tai reittejä. Myös palvelu- ja kielitaito mainittiin kehityskohteiksi.

Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelija Veronica Blomkvist teki opinnäytetyönsä matkailuyritysten yhteistyöstä ja niiden tarjoamista palveluista Merenkurkun saaristossa. Aihe työhön saatiin Pohjanmaan Matkailusta. Hän kertoo tavoitteena olleen saada yrittäjät tietoisiksi yhteistyön merkityksestä ja kartoittaa kohteessa vierailleiden mielipiteitä. Aineistoa kertyi 10 yrittäjän haastattelusta sekä 69 palautetusta asiakaskyselylomakkeesta.

-Haastavinta ja samalla kiinnostavinta olivat yrittäjien suulliset haastattelut. Ikävältä kuitenkin yrittäjien asenteessa tuntui se, että keskitytään omaan toimintaan, eikä ajatella alueen yhteisiä tavoitetta. Aistittavissa oli suomalainen "jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelutapa.

Tunteet Pro Björköby -yrittäjäverkostoa kohtaan olivat erittäin ristiriitaisia. Osa haastatelluista yrittäjistä kuului verkostoon, osa ei. Blomkvist ihmettelee yrittäjien intoa satsata uusiin tuotteisiin ja palveluihin, vaikka asiakaskyselyn mukaan tarjonta on riittävä. Laatuun satsaaminen olisikin hänen mielestään ykkösasia.

Veronica Blomkvist (26) valmistuu kesäkuussa restonomiksi Vaasan ammattikorkeakoulun matkailun ruotsinkielisestä koulutusohjelmasta (utbildningsprogrammet för hotell- och restaurangbranschen). Hän on kotoisin Oravaisista ja työskentelee tällä hetkellä Wärtsilässä.

Kuva ja teksti: Pia Liedes