Ajankohtaista

Rehtori Paason puhe lukuvuoden 2008-2009 avajaisissa

Opetusministeriö on laatinut koulutuksen kehittämisen suunnitelman vuosille 2007-2012; KESU 2007-2012 -dokumentissa tehdään monia Vaasan ammattikorkeakoulunkin tulevaisuuteen vaikuttavia linjauksia. KESUssa todetaan mm.: "Korkeakoulujen toiminnan laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi korkeakoulujen välisiä kansallisia ja kansainvälisiä strategisia liittoumia tuetaan." KESUssa sallitaan myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tiiviimpi yhteistyö, kun se alueellisista lähtökohdista on perusteltua. Edellytyksenä on, että korkeakouluilla on yhteinen strategia, jolloin yliopiston ja ammattikorkeakoulun keskinäisestä työnjaosta sovitaan korkeakoulusektorien profiilien mukaisesti - erityisesti ns. duaalimallista ei tingitä.

Keväällä 2008 käydyissä vuosittaisissa tavoitesopimus- eli TASO-neuvotteluissa OPM linjasi vuotta 2009 koskevaan sopimukseemme seuraavan tekstin: "Vaasan ammattikorkeakoulu uudistaa strategiaansa siten, että se on käytettävissä vuonna 2010 käytävissä tavoiteneuvotteluissa. Osana strategiatyötä ammattikorkeakoulu kokoaa koulutusohjelmatarjontansa suuremmiksi kokonaisuuksiksi." Edelleen TASO-sopimuksessamme todetaan: “ Vaasan ammattikorkeakoulu ja yliopisto tiivistävät strategista yhteistyötä."

Hyvät kuulijat, Vaasan yliopistolla ja ammattikorkeakoululla on yhteinen strategia jalostumassa yhteisen neuvottelukunnan puitteissa. Yhteistyön oleellinen edellytys on maantieteellinen läheisyys; voimme muodostaa yhteisen kampuksen paljolti yhteisine tukipalveluineen. Työnjakokeskusteluissa lähtökohtana on omien korkeakoulu-profiilien säilyttäminen - työnjaosta sovittaessa ne itse asiassa tulevat vahvistumaan.

TASO-sopimuksessamme vuodelle 2009 todetaan edelleen: "Keski-Pohjanmaan, Seinäjoen ja Vaasan ammattikorkeakoulut selvittävät yhdessä opetusministeriön kanssa yhteistyön syventämisen mahdollisuuksia erityisesti korkeakoulujen vetovoiman, laadun, vaikuttavuuden ja kansainvälisen toiminnan vahvistamiseksi." Tämä tarkoittaa, että opetusministeriön tavoitteena on rakennekehityksessä aikaansaada vahvempia ja profiloituneempia yksiköitä.

Miten tämä sitten tapahtuu? Nähdäkseni se vaatii lähiammattikorkeakoulujen keskinäisen työnjaon kehittämistä ja keskittymistä kunkin vahvimmille koulutusaloille. Koska lisää aloituspaikkoja ei nuorisoikäluokkien pienenemisen vuoksi ole ilmeisestikään saatavissa, on joidenkin alojen vahvistamiseksi, eli lähinnä aloituspaikkojen lisäämiseksi, luovuttava joidenkin muiden koulutusohjelmien aloituspaikoista. Lähtökohtana ammattikorkeakoulumme profiloitumisessa ovat luonnollisesti paikallisen elinkeinoelämän osaamistarpeet.

Vaasan ammattikorkeakoulussa nähdään tärkeäksi, että jo tänä syksynä aloitamme työnjaon parantamiseen tähtäävät aktiiviset yhteistyöneuvottelut Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kanssa. Luonnollisesti fokuksessa on erityisesti tekniikan koulutus, jolla rekrytointiongelmat ovat akuuteimpia, mutta muillakin toimialoilla työnjaossa lienee kehittämisen mahdollisuuksia. Neuvotteluihin tulee mukaan, OPM:n tahdon mukaisesti, myös Vaasan yliopisto, mikä on varsin luonnollista, koska kaikilla mainituilla korkeakouluilla on runsaasti keskinäisiä riippuvuuksia.

Hyvät kuulijat, tänä syksynä Vaasan ammattikorkeakoululla on erityinen positiivinen ilonaihe; läpäisimme Korkeakoulujen arviointineuvoston laatuauditoinnin ensi yrittämällä. Se ei ole mikään läpihuutojuttu; noin kolmasosa tähän mennessä auditoiduista kuudestatoista korkeakoulusta ei ole läpäissyt auditointia ensimmäisellä kerralla. Vaasan ammattikorkeakoulun osalta kuusi arvioitua aluetta arvioitiin joko kehittyviksi tai alkaviksi; yhtään aluetta ei arvioitu edistyneeksi tai toisaalta puuttuvaksi. Se, ettei yhtään puuttuva-arviota tullut, samoin kuin se, että kokonaisarvosana jäi kehittyvän puolelle, olivat auditoinnin läpimenon edellytyksenä.

Uskon, että läpimenneen auditoinnin ansiosta Vaasan ammattikorkeakoulu on entistä halutumpi yhteistyökumppani sekä työ- ja opiskelupaikka.  Mitä tapahtuu auditoinnin jälkeen? Miten pääsemme visioon, joka on olla viiden parhaan ammattikorkeakoulun joukossa OPM:n tulosmittareilla mitattuna? Auditoinnisssa opetusprosessimme sai kiitosta, mutta tutkimus- ja kehitystoiminnassa sekä sidosryhmäyhteistyössä nähtiin tarpeita edelleen kehittämiseen. Näiden lisäksi toimintajärjestelmämme kaipaa edelleen kehittämistä. Erityisesti tarvitaan henkilöstön sitoutumista kehittämiseen ja uudistusmyönteisyyttä. Auditoinnin yhteydessä osoitetun yhteishengen ansiosta, en usko tässä olevan ylivoimaisia ongelmia.

Vaasan ammattikorkeakoulussa erityisesti tekniikan alalla ja tietojenkäsittelyssä riittävä opiskelijarekrytointi on haasteellista. Usein tuodaan pikaratkaisuna rekrytointiongelmiin esille mahdollisuus ulkomaisten opiskelijoiden osuuden lisäämiseen. Opetusministeriö on selkeästi ilmoittanut, ettei uusia kansainvälisiä koulutusohjelmia voi perustaa ennen kuin rakenteelliset haasteet on ratkaistu; keinoksi siihen esitetään tuo edellä esittämäni profiloituminen  tehostamalla työnjakoa lähiammattikorkeakoulujen ja Vaasan yliopiston kanssa.

Lisäkeinona nuorisoaloituspaikkojen vähenemisestä seuraavaan opetuskysynnän laskuun on se, että, erityisesti tekniikan puolella, vapautuvat opetusresurssit tulisi kyetä suuntaamaan tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä aikuiskoulutukseen. Houkuttelevuuteemme voimme vaikuttaa tarjoamalla opiskelijalle hyvää kokonaispakettia Vaasassa: korkeatasoista profiloitunutta koulutusta, joka johtaa hyvälle työuralle, hyviä jatkokoulutusmahdollisuuksia, viihtyvyyttä. Lisäkeinona parantaa sisään tulevaa opiskelija-ainesta on vahva yhteistyö 2. asteen kanssa, jota jatkossa edelleen vahvistamme vuonna 2007 solmitun yhteistyösopimuksen pohjalta.

Hyvät kuulijat, Vaasa on energia-alan keskus. Meillä on energia-alan Merinova-osaamiskeskusohjelma, kolme suurinta energia-alan yritystä Wärtsilä, ABB ja Vacon rekrytoivat 525 uutta henkilöä vuonna 2007, joista suuri osa ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita, mm. merkittävä osuus Vamk:n v. 2007 valmistuneista 167 insinööristä. Lähivuosina energia-alan osaamisen kehittäminen on VAMK:n tärkein strateginen painopiste, ja tärkeässä roolissa Vaasan yliopiston kanssa tehtävässä yhteistyössä. Eräänä ilmentymänä toimivasta energia-alan yhteistyöstä on vuonna 2007 yhdessä Wärtsilän kanssa perustettu HALT-laboratorio Technobothniaan. Kyseessä on 500 000 euron yhteisinvestointi, josta molemmat kustantavat 50 prosenttia.

Tiedepuisto-konseptin konkreettinen eteneminen Vaasan kaupungin vetämän Merikampus-hankkeen puitteissa on ilahduttavaa. Konkreettisena lähivuosien tavoitteena on koko ammattikorkeakoulun toiminnan keskittäminen Palosaaren kampukselle, joka alkaa jo lukuvuoden 2008-2009 aikana, kun hallinto muuttaa Palosaarelle remontoitaviin tiloihin Raastuvankadulta. Palosaarelle muuton myötä, joka kokonaan toteutunee vuonna 2012, synergiaedut ja yhteiset tilajärjestelyt Vaasan yliopiston kanssa tulevat yhteisen kampuksen kautta helpommin saavutettaviksi, edellytykset tiedepuistoyhteistyölle paranevat oleellisesti sekä yhteiset tilajärjestelyt Novian kanssa, erityisesti hoitotieteisiin liittyen, mahdollistuvat.

Mina damer och herrar!

Vasa yrkeshögskola vill behålla den svenskspråkiga utbildningen livskraftig också i fortsättningen, eftersom vi anser att det är av stor betydelse att stöda den tvåspråkiga utbildningen för den regionala effektivitetens skull, men också för att förbättra möjligheterna av resursfördelningen för de svenskspråkiga utbildningsprogram som är mindre till studerandeantalet.  Jag tror att den redan tidigare påbörjade koncentrationen av svensk högskoleutbildning på språkliga grunder kommer att fortsätta och att de svenska utbildningsprogrammen vid Vasa yrkeshögskola åter befinner sig i farozonen. Vid Vasa yrkeshögskola tror vi att det är klokt att upprätthålla en tvåspråkig utbildning speciellt då den fokuserar på kundbetjäning, men det vore naivt om vi lugnt vaggade oss till ro i tron att vår svenskspråkiga utbildning förblir som den är. Det viktigaste är i varje fall att den svenskspråkiga utbildningen förblir stark i Vasa även i framtiden. Trots att de administrativa lösningarna går i sär är samarbetet med Novia allt viktigare i framtiden.
 
I Utbildningsministeriets planutkast för åren 2007 till 2012 konstateras följande:
"Utbildningsministeriet förbereder tillsammans med universiteten, yrkeshögskolorna och olika intressentgrupper en internationaliseringsstrategi för högskolorna. Högskolorna gör upp språkstrategier för hela sin verksamhet under 2009. Högskolorna ska se till att utländska studenter under sin studietid får tillräckliga kunskaper i finska och svenska så att de kan anställas på den finska arbetsmarknaden." Utgångspunkten för det internationella studentutbytet är att i så hög grad som möjligt beakta yrkeshögskolestudenternas samt näringslivets behov och nytta. Det här innebär ett fördjupat samarbete, gemensamma projekt samt utveckling av lärar- och studentutbytet med hjälp av dessa.

Ladies and Gentlemen

We in Vaasan ammattikorkeakoulu, University of Applied Sciences, have many challenges ahead. In particular, special attention has to be paid to quality and flexibility in the educational process, reducing of dropout rate, increasing of volume and quality of research and development, in addition to development of international operations and improvement of its regional impact. The last one, for example, is focused in the development plan of the Finnish Ministry of Education for years 2007 to 2012. The language skills in Finnish and Swedish of foreign students in Finland should be improved in order to integrate the graduates better to the Finnish industry. Now that we have passed the official quality auditing in our university of applied sciences we have good basis to win the challenges ahead and to make use of our good image for example in the recruiting of foreign experts and students.

Hyvä Vaasan ammattikorkeakoulun väki, meillä on siis runsaasti yhteisiä haasteita, joista selviämme puhaltamalla yhteen hiileen ja sitoutumalla kehittämiseen kukin omalla osa-alueellamme. Toivotan kaikille voimia oman osuutensa hoitamiseen.

Hyvät Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijat, teidän roolinne ammattikorkeakoulumme kehittämisessä tulee tulevaisuudessa vain korostumaan, erityisesti opiskelijakunnan kautta. Laatuauditoinnin läpäisy on luonnollisesti hieno asia, mutta tärkeämpää on siihen liittyvä ammattikorkeakoulun toimintaprosessien kehittyminen, mikä parantaa merkittävästi myös opiskelijan saamaa palvelua ja vaikutusmahdollisuuksia. Samalla se edellyttää opiskelijoiden aiempaa voimakkaampaa sitoutumista korkeakoulumme koulutusprosessin kehittämiseen, jonka olennaisia osia ovat toimiva palautejärjestelmä ja palautteiden pohjalta toteutetut kehittämistoimenpiteet.