Ajankohtaista

Sisäiset auditoinnit viikolla 40!              

Vaasan ammattikorkeakoulussa on koulutettu kevään aikana laatupäällikkö Tarja Kettusen ja hallintojohtaja Ossi Koskisen johdolla sisäisiä auditoijia. Sisäisinä auditoijina on henkilökunnan, opiskelijoiden ja työelämän edustajia, yhteensä 20 henkilöä. Heidät on jaettu viiteen ryhmään ja jokaisella ryhmällä on 4-5 prosessia auditoitavana, joten yhteensä auditoitua tulee 24 prosessia.

Sisäisten auditointien tarkoituksena on selvittää toimitaanko meillä prosessikuvausten mukaan, toisin sanoen toimitaanko niin kuin on kirjattu toimittavan.  Lisäksi nyt järjestettävä sisäinen auditointi on harjoitusta keväällä 2008 suoritettavaa ulkoista auditointia varten.

Sisäiset auditoinnit suoritetaan viikolla 40, lokakuun ensimmäisellä viikolla. Auditoinnit toteutetaan haastattelemalla prosessinomistajia ja niitä henkilöitä, jotka osallistuvat prosessiin, myös opiskelijoita. Kutsut haastateltaville lähetetään syyskuun aikana.

Ennen sisäisiä auditointeja prosessin omistajia ja henkilökuntaa koulutetaan. Opetusosastojen ja tukipalveluiden henkilökunnalle tullaan varaamaan aikaa laatuasioiden läpikäymiseen ja keskusteluun. Opiskelijoille tiedotetaan laatuasioista, sekä järjestetään tilaisuuksia joissa kerrotaan VAMK:n toimintajärjestelmästä.

Tavoitteena on antaa kuva johtamisjärjestelmästä osana toimintajärjestelmää sekä toimintajärjestelmästä kokonaisuutena. Lisäksi katsotaan osastokohtaisesti miten tulevaan auditointiin tulee valmistautua. Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan tulee tuntea ainakin ne prosessit, jotka koskevat omia työtehtäviä. Myös opiskelijoiden kannattaa valmistautua auditointeihin katsomalla prosessikuvauksia, niistä kun on hyötyä jokapäiväisessä toiminnassa.

Prosessikuvaukset löytyvät intrasta toimintajärjestelmästä http://intra.puv.fi/kehittaminen/toiminta/ .
Lisää sisäisistä auditoinneista voit lukea intrasta audit´08-kansiosta http://intra.puv.fi/kehittaminen/audit08/sisainenauditointi/.