Ajankohtaista

Tandemilla vauhtia kielen oppimiseen

Julkaistu 2015-11-30 14:59:21 EET.

VAMKin sekä ruotsinkielisen ammattikorkeakoulu Novian opiskelijat harjoittelevat yhdessä toista kotimaista kieltä Tandem svenska - kommunikativa kunskaper -opintojakson puitteissa. Tavoitteena on antaa opiskelijalle mahdollisuus käyttää kieltä aidoissa tilanteissa äidinkielenään suomea tai ruotsia puhuvan opiskelutoverin kanssa.

Tandem1.jpg

VAMKin tulevat kone- ja sähköinsinöörit sekä Novian sähköinsinööri- ja tradenomiopiskelijat harjoittelevat yhdessä toista kotimaista kieltä.

Aikaisemmin kielten opetuksessa korostettiin kielen oikeellisuutta ja rakenteita, mutta nykyään keskitytään enemmän kielen käyttöön keskustelemalla ja oppimalla sitä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

 -Kommunikatiivisen opetustyylin merkitys kasvaa jatkuvasti toisen kotimaisen kielen opettamisessa ja oppimisessa, kertoo ruotsin lehtori Sari Isokangas VAMKista.

VAMKin ja Novian yhteinen Insinööriopiskelijoiden korkeakoulutandem -hanke käynnistettiin vuonna 2013. Tandem-opiskelua päätettiin jatkaa, jotta päästiin testaamaan lisää menetelmän toimivuutta luokkahuoneessa.

- Sekä opettajien että opiskelijoiden kokemukset ovat olleet erittäin myönteisiä ja kannustavat jatkamaan luokkatandemin käyttöä jatkossakin, iloitsee Isokangas.

Opettajina toimivat Sari Isokangas VAMKista ja Emilia Vikfors Novialta.

Tandem2.jpg

Tavoitteena on, että opiskelijat saavat harjoitella ennen kaikkea suullista kielitaitoa mielekkäiden tehtävien parissa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Luokkatandemissa opettaja ohjaa taustalla

Vastavuoroisuusperiaate lähtee siitä, että molemmat osapuolet hyötyvät vuorovaikutuksesta yhtä paljon. Tämä vaatii kummaltakin osapuolelta aktiivista osallistumista ja vastavuoroista tukea tandemparin kielitaidon kehittämiseksi.

Luokkatandemissa on tavoitteena luoda kahta eri kieliryhmää edustaville opiskelijoille autenttisia vuorovaikutustilanteita, joissa he voivat keskenään tasavertaisesti toisiaan tukien käyttää ja kehittää taitojaan opiskeltavassa kohdekielessä. Luokkatandemissa opettaja on läsnä kielenoppimistilanteessa, mutta hän pysyttelee enemmän taustalla ohjaten ja tukien vain tarvittaessa. Opettaja kuitenkin määrittelee opetussuunnitelman pohjalta oppimisen tavoitteet ja keinot. Vastuu suunnittelusta ja kehittämisestä on opettajalla. (Lähteet: Brammerts 2003, Pörn & Karjalainen 2013)

Tandem3.jpg

Tandemissa opiskelijat ovat pääosassa, ja opettaja toimii ohjaajana taustalla.

Teksti ja kuvat: Sari Isokangas