Ajankohtaista

Tsekeissä hoitotyön etiikkaa opettamassa

Julkaistu 2014-11-03 09:03:49 EET.

VAMKin hoitotyön osasto ja tsekkiläisen Pardubicen yliopiston terveystieteiden tiedekunta ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. VAMKista on vierailtu kumppanikorkeakoulun kansainvälisillä viikoilla, lisäksi opettajat ovat toimineet vierailijaluennoitsijoina Pardubicen yliopistossa. Myös opiskelijavaihto on ollut vilkasta puolin ja toisin.

Hoitotyön lehtori Marita Salmu työskentelee parhaillaan vierailijaluennoitsijana 10 000 opiskelijan tsekkiläisessä korkeakoulussa. Ajatus opintojakson vetämiseen lähti VAMKissa vierailleelta kollegalta Jitka Rusovaltá.

- Olen vieraillut Pardubicessa muutama vuosi sitten sekä lisäksi Belgiassa ja Thaimaassa. Vaihtovierailut avartavat aina ja onnistumisen kokemukset palkitsevat, iloitsee Marita Salmu.

Opettajavaihto on myös oppimista

Marita Salmun vetämällä opintojaksolla käsitellään sairaanhoitajan omaa eettistä ajattelua ja hoitotyön eettistä päätöksentekoa. Opintojakson alussa Salmu kävi paikan päällä Pardubicessa luennoimassa, ja kurssi jatkuu etäopintoina vuoden loppuun asti. Opiskelijat suorittavat opintojakson tekemällä pienryhmissä tehtäviä ja kokoamalla kurssiportfoliot, jotka Salmu myöhemmin arvioi.

Opintojaksolle osallistuvat ovat maisterintutkintoa suorittavia sairaanhoitajia. Tsekeissä sairaanhoitajien opiskelupäivät ovat pitkiä, vain muutama käy opintojen ohessa töissä ja englanniksi opiskelu on useammalle uutta.
 
Vaihto-opettaja ei ole välttämättä etukäteen selvillä opiskelijoiden taustoista, joten opintojakson suunnittelu voi olla tavallista haastavampaa, mutta Salmun mukaan ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

- Keskustelut ulkomaalaisten kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa antavat uusia näkökulmia ja lisäväriä omaan opetukseeni VAMKissa, kiittelee Salmu.

ryhmäkuva_Salmu.jpg

VAMKin hoitotyön lehtori Marita Salmu (vas.) opettaa maisteriopiskelijoita Pardubicen yliopistossa Tsekeissä.

opiskelijat-tauolla.jpg

Tsekkiläiset opiskelijat virkistäytymistauolla rentoutumis- ja terapiaharjoituksiin suunnitellussa luokassa.

Teksti: Eliina Salmela
Kuvat: Marita Salmu