Ajankohtaista

UpCoden menestystarinaa TK-teemaluennolla

Julkaistu 2012-11-29 09:23:30 EET.

Kun ensimmäiset kokeilut onnistuivat ja mobiililaitteella pystyttiin optisesti lukemaan koodia vuonna 2005 - 2006 toimitusjohtaja Sture Udd yllättyi siitä, että kukaan ei ollut asiasta kiinnostunut.

Kun Suomi ei kiinnostunut, lähti  Udd Ruotsiin luennoimaan aiheesta. Pikku hiljaa kauppoja saatiinkin muutamien kuukausien välein ensin USA:han, pian Argentiinaan ja Italiaan.

Tänä päivänä vaasalainen menestystarina UpCode on jo monelle tuttu. VAMKin tietojenkäsittelyn opiskelijat saivat kuulla tarinoita menestyksen taustalta tiistaina teemailtapäivässään.

Udd näkee rajattomat mahdollisuudet mobiililaitteilla: yrityksellä ei hänen mukaansa tarvitse tulevaisuudessa olla sataa eri järjestelmää – ovesta sisääntuloon, leimautumiseen työpaikalle, dokumenttienhallintaan, työn raportointiin taikka asiakkaan maksun hoitamiseen.

Kuulijan pää menee pyörälle, kun Udd kertoo, miten erilaisilla aloilla koodia hyödynnetään: logistiikka, ID-tunnistus, opetusmenetelmät, terveydenhoito, virtuaaliraha.  Lisäksi sensoritekniikka on tulossa kuvaan mukaan.

Paljon maailmaa kiertänyt uranuurtaja heittää yllättävän kommentin:

– Afrikka ja Aasia ovat mobiilitekniikassa edellä Eurooppaa ja USA:ta!

Suomessa ajatellaan hänen mielestään liikaa sitä, voiko mobiililaitteella tehdä saman kuin PC:llä.

www_sture-udd.jpg

– Kaikkea ei tarvitse osata, mutta on oltava tosi innostunut, ohjeisti Sture Udd nuoria tulevaisuutta ja työmarkkinoita varten. Udd johtaa UpCode-teknologian takana olevaa UPC-yritysryhmää.

Teksti: Pia Liedes
Kuva: Vesa Sirén