Ajankohtaista

Vaasalainen korkeakoulutus esittäytyy Helsingissä merellisellä messuosastolla

Julkaistu 2014-12-01 08:52:20 EET.

Vaasan ammattikorkeakoulu, yliopisto ja kaupunki esittäytyvät yhdessä Suomen suurimmilla koulutusmessuilla Studiassa Helsingissä 2.–3.12.2014, osastolla 4B66.

Vaasalaisen ammattikorkeakoulu- ja yliopistokoulutuksen kärkialoja ovat kauppatieteet ja tekniikka. Tekniikassa painopisteenä on energia, mikä pohjautuu Vaasan asemaan Pohjoismaiden suurimpana energiateknologian osaamiskeskittymänä. Kauppatieteissä painotus on kansainvälisessä liiketoimintaosaamisessa.

Korkeakoulutus on yksi Vaasan strategisista painopisteistä. Se on myös tärkeä kaupungin tunnettuuden ja vetovoiman edistäjä. Yliopisto, kaksi ammattikorkeakoulua ja kolme muuta korkeakouluyksikköä antaa koulutusta kaikkiaan 13 000 korkeakouluopiskelijalle. Opetusta on tarjolla monialaisesti ja monikielisesti yli 30 eri tutkinnossa suomen, ruotsin ja englannin kielellä.

Vaasan työllisyys on jatkuvasti Suomen huippua, ja seudun kansainvälinen elinkeinoelämä tarvitsee monen alan korkeakoulutettuja osaajia.

Studia_www.jpg

VAMKin, yliopiston ja kaupungin yhteinen messuosasto Studia-messuilla.

Lisätietoja:
tiedotus- ja markkinointipäällikkö Sari Mäkisalo
sari.makisalo@vamk.fi