Ajankohtaista

Vaasan korkeakoulut ja opistot lähentävät ulkomaalaisia opiskelijoita suomalaiseen yhteiskuntaan

Vaasalaisissa korkeakouluissa on vuosittain noin 1000 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa kuudessa eri korkeakouluyksikössä. Valtakunnallisestikin laajasti puhuttava haaste on, miten edistää kansainvälisten opiskelijoiden asettumista Suomeen opintojen päätyttyä.

Vaasalaiset korkeakoulut ja kansalaisopistot tarttuivat haasteeseen ennakkoluulottomasti ja kehittivät ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille räätälöidyn opintokokonaisuuden, jossa kirjaimellisesti voidaan kokea suomalaista kieltä, kulttuuria ja yhteiskunnan toiminnan perusteita kuulemalla, kokeilemalla ja havainnoimalla. Opiskelijat tutustuvat mm. suomalaiseen kulttuurimaisemaan musiikki- ja ruokaelämyksillä, työelämän pelisääntöistä kuullaan yritysedustajilta ja suomalaisesta elämämenosta ja tukiverkostoista kertovat Vaasaan juurtuneet ulkomaalaiset.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu Finnish Society and Culture for all Senses eli Suomi kaikille aisteille" -opintojakso käynnistyi syyskuussa ja jatkuu jouluun saakka. Sisällön suunnittelusta ja toteutuksen koordinoinnista vastasivat Vaasan ammattikorkeakoulu, Vaasa-opisto, Vasa Arbis ja Kuula-opisto.

Yhteistyöidea syntyi Vaasan kaupungin esimiehilleen järjestämän koulutuksen myötä, jossa tehdään työryhmissä kehittämishankkeita kaupungin eri strategisista painopisteistä. Opintojakso-hankkeen taustalla on kaupungin strateginen tavoite olla kansainvälinen kaksi- ja monikielinen kulttuurin ja oppimisen keskus. Rahoitus opintojaksoon saatiin Vaasan kaupungin korkeakouluille myöntämästä kansainvälistä Vaasaa tukevasta ns. juhlarahastosta.

Opintojakson konkreettisena tavoitteena on Vaasan työvoimasaatavuuden ja kilpailukyvyn vahvistaminen lähentämällä vaasalaisten korkeakoulujen ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä niiden vaasalaisiin erityispiirteisiin. Opintojakso on lisäksi luonut uusia yhteistyömuotoja korkeakoulujen ja opistojen kesken paikallista asiantuntemusta hyödyntäen yli kieli- ja organisaatiorajojen.


Lisätietoja:
Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tuija Tammi, Vaasan AMK, puh. 040 745 3105