Ajankohtaista

Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina-hankkeen aloitusseminaari

Valtti-projekti järjestää Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun yhteisen aloitusseminaarin torstaina 16.4. Seminaarissa esitellään projektin toimintaa ja keskustellaan ohjaukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista korkeakoulukontekstissa. Keskustelua alustaa KTT Maria Järlström aiheella "Työurat muuttuvat - muuttuuko urasuunnittelu?"
Seminaari järjestetään 16.4.09 klo 10-12 yliopiston päärakennuksessa Tervahovissa, auditorio Wolffissa (B 201). Tervetuloa!

"Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina" on seitsemän korkeakoulun välinen yhteistyöhanke. Hankkeen tavoitteena on kehittää opintojen etenemistä tukevia opiskelu- ja uraohjausmalleja, vahvistaa opetushenkilökunnan ohjauksen asiantuntemusta sekä lisätä eri ohjaajatahojen ja ohjauspalveluiden välistä yhteistyötä. Toimenpiteillä vaikutetaan suoraan korkeakoulujen tutkintotavoitteiden saavuttamiseen. Toimenpiteillä pyritään erityisesti tukemaan opiskelijoiden valmistumista ja työelämään siirtymistä sekä ennaltaehkäisemään opintojen pitkittymistä tai keskeytymistä.

Lisätietoja:
Riitta Aikkola, Valtti -projektin avainohjaaja
riitta.aikkola@puv.fi