Ajankohtaista

VAMK-opinnäyte: Henkilökunnan näkemykset päiväkodissa tapahtuvasta kiusaamisesta vaihtelevat

Julkaistu 2014-03-17 11:30:34 EET.

Vaasan ammattikorkeakoulun VAMKin sosiaalialan opiskelijat Miia Ylinen ja Sari Jokela tarkastelivat opinnäytetyössään päiväkodin kasvatushenkilökunnan näkemyksiä ja toimintatapoja lasten välisissä ristiriitatilanteissa sekä selvittivät, tapahtuiko niissä kasvattajien mielestä kiusaamista. Tutkimus tehtiin neljässä vaasalaisessa päiväkodissa.

- Selvitys osoitti, että kiusaamista on vaikea määritellä. Kasvattajien kokemukset kiusaamisesta saattoivat vaihdella eri henkilöiden välillä paljonkin, kertoo Miia Ylinen.

Ajankohtaisesta aiheesta on olemassa vähän tutkimustietoa. Kuitenkin myös aiemmat selvitykset osoittavat, että kiusaamista pienten lasten parissa tapahtuu, mutta se on vaikeammin tunnistettavissa kuin koulukiusaaminen.

- Tilanteet, joissa tapahtui syrjintää ja fyysistä voimankäyttöä, olivat helpommin määriteltävissä kiusaamiseksi. Vastaavasti tilanteita, joissa lapset olivat nuorempia eli 3 - 4 -vuotiaita, ei välttämättä noteerata kiusaamiseksi, toteaa Sari Jokela.

Kiusaamisella saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia kiusatun elämään: jo pienten lasten on todettu tekevän varsin pysyviä arvioita toisistaan, ja tietty maine voi olla pysyvä päiväkodista pitkälle koulutaipaleelle asti.

Jokelan mielestä päiväkodin rooliin kiusaamisen ehkäisyssä ja siihen puuttumisessa tulisikin kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.

- Tutkimustulosten perusteella kasvattajat toimisivat lasten välisissä ristiriitatilanteissa pääasiassa sanallisesti ohjaamalla. Kiusaamisen ennaltaehkäisyä ajatellen olisi kuitenkin hyvä panostaa osallistavaan ohjaukseen, kuten lasten kanssa keskusteluun ja leikkiin osallistumiseen, pohtii Ylinen.

Ylisen ja Jokelan tutkimusaineisto kerättiin esittämällä kasvatushenkilökunnalle esimerkkitilanteita lasten välisistä tyypillisistä riitatilanteista. Konkreettiset esimerkkitilanteet huomattiin hyväksi keinoksi pohtia lasten välisiä tilanteita ja sitä kautta työyhteisön toimintatapoja ja asenteita.

- Esimerkkitilanteiden kautta päiväkodeissa voitaisiin löytää yhteinen näkemys kiusaamisesta, siihen puuttumisesta ja ennaltaehkäisystä. Näin ne voisivat toimia tukena laadittaessa kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelmaa, joka olisi hyvä olla jokaisessa päiväkodissa, toteaa Jokela.

Miia Ylinen ja Sari Jokela valmistuvat sosionomeiksi maaliskuussa 2014. Vaasan ammattikorkeakouluun voi hakea kevään yhteishaussa osoitteessa www.amkhaku.fi. Haku kestää 1.4. asti.

www_YlinenJokela.jpg

Miia Ylisellä ja Sari Jokelalla on monen vuoden kokemus päiväkotityöstä. Opinnäytetyö on antanut paljon eväitä tulevaan työhön lasten parissa.

Teksti ja kuva: Eliina Salmela