Ajankohtaista

VAMK-tutkimus: Asukkaiden tottumukset vaikuttavat energiansäästöön huomattavasti

Julkaistu 2013-10-29 08:26:34 EET.

Maa- ja aurinkoenergian hyödyntämistä matalaenergiarakentamisessa tutkinut Suvilahti-hanke käynnistettiin syyskuussa 2010. Lakea Oy rakennutti Vaasan Suvilahteen, asuntomessualueen viereen neljä samanlaista kerrostaloa, joista kaksi ensimmäisenä valmistunutta olivat tutkimuksen kohteina. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi Vaasan ammattikorkeakoulu.

Suvilahden kerrostalot käyttävät lämmöntuotantoonsa sekä maalämpöä että aurinkoenergiaa. Rakennusten tilasuunnittelu on sama, mutta eristeiden paksuudessa on eroa. Ensimmäinen talo on rakennettu vanhojen rakennusmääräysten mukaan, ja toinen talo noudattaa uusien ohjeiden mukaisia eristämisen tasovaatimuksia, jolloin eristys on aiempaa suurempi.

- Tutkimuksesta saadut tulokset antavat uutta, todistettua tietoa matalaenergiarakennusten energiakulutuksesta, kertoo projektipäällikkö Tapani Hahtokari Vaasan ammattikorkeakoulusta.

Yllättäen tutkimuksessa selvisi, että paksummin eristetty talo käytti enemmän energiaa. Syynä tähän ovat asukkaiden kulutustottumukset. Tutkimuksessa todettiin myös, että energiatehokas rakentaminen edellyttää suunnitteluvaiheessa kokonaisuuden hallintaa.

- Huomattavaa on, että nykyisiä energiamääräyksiä noudattavassa kerrostalossa päästään jo tänä päivänä lähes energian nollataseeseen, jolloin uusiutuvan maa- ja aurinkoenergian määrä on sama kuin rakennuksessa tarvittava ostoenergia, sanoo Hahtokari.

Hankkeessa kehitettiin muun muassa Excel-pohjainen laskentaohjelma, jonka avulla voidaan arvioida uusiutuvien energialähteiden tarvetta, rakennuksen oikeaa, optimaalista eristämisen tasoa sekä ilmanvaihdon lämmön talteenoton hyötysuhdetta energiatehokkuusvaatimusten saavuttamiseksi.

Laadulla vältetään kosteusongelmat

Rakentamisen laadulla on suuri merkitys rakennusten energian kulutukseen ja sisäilman laatuun. Rakentamisen laatu tehdään viime kädessä työmaalla.

- Tutkimuksen mukaan paksu eristäminen ei lisää kosteuden tiivistymisen riskiä, kunhan rakentamisen laadusta huolehditaan, Hahtokari sanoo.

Energiatehokas rakentaminen edellyttääkin työntekijöiden oikeaa asennetta.

- Vanhat, aikaisemmin opitut käytänteet ja rakentamistavat eivät enää toimi matalaenergiarakentamisessa, painottaa Tapani Hahtokari.

Hanke toteutettiin EAKR-rahoituksella Pohjanmaan liiton kautta. Yritysrahoitus järjestyi osallistuvien yritysten, Lakea Oy:n ja PEAB Oy:n kautta. Julkiseen rahoitukseen osallistui myös Vaasan seudun kehitys VASEK Oy sekä Vaasan kaupunki.

Suvilahden kerrostalo.jpg

Vaasan ammattikorkeakoulu on ollut mukana tutkimassa kahden Vaasan asuntomessualueella sijaitsevan kerrostalon energiankulutusta. Hankkeen alkuvaiheessa, mittausantureiden valmistuksessa ja asennuksessa, olivat mukana tietotekniikan opiskelijat lehtori Jukka Matilan johdolla. Myöhemmin hankkeessa valmistui kaksi opinnäytetyötä.

Kuva: Vesa Sirén