Ajankohtaista

VAMK messuili Knowhow:ssa seitsemättä kertaa

Julkaistu 2010-11-29 13:06:50 EET.

Knowhow6.jpg

Mustasaaren Botniahallissa keskiviikosta torstaihin 24.-25.11.2010 kestäneet Knowhow rekrytointi- ja työelämämessut keräsivät jälleen yli 8000 kävijää.

Messuvieraat olivat pääsääntöisesti suomen- ja ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta sekä Vaasan lähialueilta tulevia toisen asteen opiskelijoita ja lukiolaisia, jotka tutustuivat noin 130 näytteilleasettajan koulutustarjontaan ja työllistymismahdollisuuksiin.

Knowhow1.jpg

Restonomiopiskelija Heidi Granholm (vas.), insinööriksi opiskeleva Wafa Ameli (kesk.) ja opinto-ohjaaja Antti Ahola nauttivat messuhumusta Vamkin ständillä.

Knowhow2.jpg

Liiketaloutta opiskeleva Riku Jokela kertoi kiinnostuneille Vamkin monialaisista ja monikielisistä opiskelumahdollisuuksista.

Knowhow3.jpg

Varsinaista messupäivää edeltävänä iltana järjestettiin aikuisille suunnattu ilta. Myös Vamkin rehtori Tauno Kekäle oli mukana menossa esittelemässä aikuiskoulutustarjontaa.

Knowhow4.jpg

Vamkissa insinööriksi opiskeleva Leea Murtomäki keskusteli aikuiskoulutuksesta tekniikan opon Antti Aholan kanssa.

Knowhow5.jpg

Vaasan lyseon lukion opinto-ohjaaja Maija Karjala tuli Vamkin ständille tervehtimään oppilaitoskoordinaattori Merja Salomäki-Jurkkaa.

Knowhow7.jpg

Said Imad (vas.) ja Alozaibi Wesam (kesk.) ja olivat kiinnostuneita erityisesti Vamkin insinöörikoulutuksesta, jota tuleva rakennusinsinööri Wafa Ameli esitteli.

Kuvat: Vesa Sirén ja Merja Salomäki-Jurkka