Ajankohtaista

Kiinnostus VAMKin koulutuksiin vahvassa kasvussa – hakijamäärä nousi 14 prosenttia

Julkaistu 2021-04-01 08:21:24 EEST.

Erityisesti konetekniikka, ympäristöteknologia ja tietojenkäsittely kiinnostivat aiempia vuosia enemmän.

Vaasan ammattikorkeakoulun yhteishaun toinen hakukierros on päättynyt. Nuorten kiinnostus opiskeluun oli koronatilanteesta huolimatta vahvaa, ja hakemusmäärät nousivat 14 prosenttia.

Opiskelu Vaasan ammattikorkeakoulussa houkutteli kevään toisessa yhteishaussa yhteensä 2602 hakijaa. Hakijoita oli nyt 312 enemmän kuin viime keväänä, mikä tarkoittaa 14 prosentin kasvua. Suomenkielisten tutkintojen osalta sekä ensisijaisten, että kaikkien hakijoiden määrä kasvaa nyt jo toista vuotta peräkkäin.

Konetekniikka, ympäristöteknologia ja tietojenkäsittely nousussa

Tekniikan alalla suosituin insinöörin amk-tutkintoon johtava koulutus oli viime vuoden tapaan tietotekniikka. Sitä opiskelemaan halusi 256 hakijaa. Edellisestä vuodesta suosiotaan erityisesti kasvattivat konetekniikka ja ympäristöteknologia.

Liiketalouden koulutuksiin oli kaikkiaan 644 hakijaa. Tuttu kestosuosikki oli liiketalouden tradenomin tutkinto, mutta tietojenkäsittely kasvatti suosiotaan jo toista vuotta peräkkäin.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla sosionomin koulutus oli tuttuun tapaan suosituin. Siihen tuli yhteensä 445 hakemusta. Vain joka toinen vuosi haussa oleva terveydenhoitajan koulutus oli myös suosittu.

Monimuoto-opintoihin oli yhteensä 403 hakijaa ja ylemmistä AMK-tutkintoinoista oli kiinnostunut 191 hakijaa.

– Ilahduttavaa on myös, että monimuotokoulutukset ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävät ohjelmat kiinnostivat niin monia. Esimerkiksi Centria-ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä toteutettava Digitalisaation johtamisen YAMK-koulutus on aivan uusi, ja siihen tuli 23 ensisijaista hakemusta, sanoo VAMKin opiskelijapalveluiden päällikkö Juha Vierola.