Ajankohtaista

VAMKin laadun kehittäminen huipentuu maaliskuussa auditointivierailuun

Julkaistu 2021-02-15 14:55:39 EET.

Vaasan ammattikorkeakoulu saa auditoinnista arvokasta tietoa toiminnan vahvuuksista, hyvistä käytännöistä ja parantamisen paikoista. Myös henkilöstöä ja opiskelijoita haastatellaan auditoinnin aikana.

Auditointi eli laatujärjestelmän arviointi on ollut Vaasan ammattikorkeakoulussa käynnissä viime syksystä lähtien. Auditoinnin tekee Karvi eli Koulutuksen kansallinen arviointikeskus, jonka kehittämä suomalaisten korkeakoulujen auditointimalli perustuu ENQAn eli eurooppalaisten korkeakoulujen arviointiyksiköiden verkoston kriteereihin. Tärkeä osa prosessia on henkilöstön tekemä itsearviointi, joka ladattiin Karvin digitaaliselle alustalle viime vuoden lopussa.

– Itsearvioinnin aikana on tehty valtava työ, ja jo siinä on opittu paljon. Videopalavereissa on päästy keskustelemaan hyvistä käytännöistä ja pohdittu myös kehittämistarpeita. On hienoa huomata, että meillä osataan nähdä auditointi mahdollisuutena toiminnan kehittämiseen, sanoo VAMKin laatupäällikkö Tarja Kettunen.

Auditointiprosessi jatkuu keväällä työpajoissa sekä auditointivierailulla 23.–25.3. Työpajoissa perehdytään itsearviointiraporttiin, ja istunnot on jaettu teeman mukaan. 

Auditointivierailu toteutetaan verkossa haastatteluina tai työpajoina. Vierailun aikana auditointiryhmä haastattelee henkilöstöä ja opiskelijoita eri koulutusohjelmista ja yksiköistä sekä sidosryhmien edustajia. Kutsut haastatteluihin lähetetään ryhmäkohtaisesti, ja jokainen osallistuu haastatteluun omalta koneeltaan. Haastatteluiden tarkoitus on todentaa, että itsearvioinnissa ja muussa ennakkomateriaalissa esitetyt asiat toteutuvat ammattikorkeakoulussa. 

Avointa arviointia

Auditointiryhmän puheenjohtajana toimii emeritaprofessori Eva Werner. Hän on toiminut urallaan muun muassa itävaltalaisen Kremsin ammattikorkeakoulun rehtorina, jonka vastuualueisiin kuului myös akateeminen laadunvarmistus. Ryhmään kuuluvat myös Teknologiateollisuuden asiantuntija Touko Apajalahti, Jyväskylän ammattikorkeakoulun laatupäällikkö Tero Janatuinen sekä hollantilaisen Fontysin ammattikorkeakoulun opiskelija Jade Brouns. Auditointiin osallistuvat asiantuntijoina arviointineuvos Sirpa Moitus ja arviointiasiantuntija Hanna Väätäinen.

VAMKin auditointi on ensimmäinen kansainvälinen Karvin 3. kierroksen auditointimallilla toteutettu laatuarviointi. Sen aikana arvioidaan, vastaako laatutyömme eurooppalaisia standardeja, ja tukeeko oma laadunarviointimme jatkuvaa kehittymistä.

– Sekä itsearvioinnit että auditointiarvio ovat Karvin alustalla julkisesti luettavissa sitten, kun prosessi loppukeväästä päättyy. Tällainen tapa lisää arvioinnin ja laatutyön avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, Tarja Kettunen korostaa. 

Työelämäyhteistyö erityiskohteena

Auditoinnissa arvioidaan koko ammattikorkeakoulun johtamis- ja laatujärjestelmää, mutta päärooleissa ovat koulutus ja korkeakoulun vaikuttavuus. Vaikuttavuus on yhteiskunnallista vuorovaikutusta, merkityksellistä TKI-toimintaa ja uudistumista edistävää toimintakulttuuria.

VAMKin toiminta perustuu sille, että opiskelijat saavat mahdollisimman kattavan ja ajantasaisen koulutuksen, josta he saavat eväät tulevaisuuden töihin. Näihin päästäkseen VAMK kuuntelee opiskelijoiden ja henkilöstön mielipiteitä ja kokemusta sekä tekee aktiivista yhteistyötä työelämän kanssa. Auditoinnissa käydään läpi yksi omavalintainen osa-alue, ja VAMKissa se on toiminnan kannalta keskeinen työelämäyhteistyö.

– Tavoitteenamme on uudenlainen kumppanuus työelämän kanssa, jatkuvan oppimisen kehittäminen ja tutkimusalustojen luominen, Tarja Kettunen kiteyttää.