Ajankohtaista

VAMKin tulos kääntyi positiiviseksi vuonna 2019

Julkaistu 2020-06-02 16:04:04 EEST.

Vaasan ammattikorkeakoulun kymmenes vuosi osakeyhtiönä käänsi tuloksen positiiviseksi. Tämä siitä huolimatta, että valtiolta saatu perusrahoitus väheni jälleen.

 Web_VAMK_Helmikuu2018_C2-79_www.jpg

VAMKin tänään julkistettu tilinpäätös on 438 385,88 euroa voitollinen. Positiivinen tulos on syntynyt pääosin sijoitustoiminnan tuottojen arvottamisesta käypään arvoon. VAMKin valtiolta saama perusrahoitus väheni 743 000 eurolla. Vuonna 2019 VAMKissa suoritettiin 568 ammattikorkeakoulututkintoa, joka oli VAMKin historian toiseksi suurin vuosittainen tutkintomäärä. Kokonaisopiskelijamäärä oli 3162 opiskelijaa.

Ammattikorkeakoulujen uusi rahoitusmalli astuu voimaan vuoden 2021 alusta ja se vaikuttaa myös VAMKin saamaan rahoitukseen. Kaikki koulutus ei ole oppilaitokselle samanhintaista järjestää. Positiivista VAMKin kannalta onkin, että uusi rahoitusmalli ottaa kertoimien kautta huomioon eri koulutusalojen kustannuserot.

Keväällä 2020 alkanut koronaepidemia on parhaillaan käynnissä ja sen vaikutus VAMKin talouteen on todennäköisesti negatiivinen. Vaikutuksen suuruus ei ole vielä tiedossa, mutta siihen on syytä varautua. Muuten Vaasan ammattikorkeakoulun toiminta jatkuu positiivisissa odotuksissa.