Ajankohtaista

Vaasan ammattikorkeakoulun ja Vaasan yliopiston laaja yhteistyö vahvistettiin sopimuksella

Vaasan ammattikorkeakoulu ja Vaasan yliopisto ovat solmineet kesäkuun lopulla yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on keskinäisen yhteistyön kehittäminen seuraavilla osa-alueilla: yhteinen strategiatyö, yhteiset palvelut, yhteinen infrastruktuuri sekä koulutus- ja tutkimusyhteistyön edistäminen.

Yhteistyön syventäminen on pitkän yhteistyön luonteva kehitysaskel. Kokemusta on erilaisten työryhmien lisäksi muun muassa tekniikan tutkimuslaboratorio Technobothniasta, joustavasta opinto-oikeudesta ja oppimiskeskustoiminnasta. Koulutusohjelmayhteistyön selvityksestä tehtiin sopimus jo viime marraskuussa. Koulutuspolkuja selvittäneen kolmen työryhmän loppuraportit valmistuivat toukokuussa ja niiden perusteella yhteisiä koulutusmahdollisuuksia nähdään tekniikan, liiketalouden, kauppatieteiden, tietojenkäsittelyn, sosiaali- ja terveyshallinnon, hallintotieteiden sekä julkisoikeuden aloilla.

Nyt solmittuun sopimukseen kuuluu myös yhteisen neuvottelukunnan perustaminen. Neuvottelukunta kokoontui ensimmäisen kerran keskiviikkona 9.8.2006, jolloin sovittiin kolme keskeistä toiminnan kehittämisen ja jatkosuunnittelun teemaa:

1) Yhteisten palveluiden ja infrastruktuurin kehittäminen
2) Koulutus-, tutkimus- ja kehittämistyö
3) Aluevaikuttavuuden vahvistaminen.

Neuvottelukunnan toimikausi kestää vuoden 2009 loppuun ja se kokoontuu neljästi vuodessa. Puheenjohtajana toimii apulaiskaupunginjohtaja Bengt Strandin ja varapuheenjohtajana Vaasan yliopistosäätiön pj., Lapuan kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku. Muut jäsenet ovat: rehtorit Jouko Paaso (Vamk) sekä Matti Jakobsson (Vy), sidosryhmien edustajina Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Kytölä, Vaasan sairaanhoitopiirin kehityspäällikkö Anna-Kaisa Rainio sekä Vaasan Yrittäjien toimitusjohtaja Tuula Töyli, henkilöstön edustajina yliassistentti Jaana Puskala (Vy) sekä lehtori Anders Brunberg (Vamk), sekä opiskelijaedustajina Piia Rekilä (Vy) ja Jaakko Keto (Vamk). Neuvottelukunnan sihteereinä toimivat hallintojohtajat Ossi Koskinen (Vamk) sekä Anita Niemi-Iilahti (Vy).

Lisätietoja

Rehtori Jouko Paaso, Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh. 06 326 3000, jouko.paaso@puv.fi