Ajankohtaista

VAMKissa opittiin ajanhallinnasta

Julkaistu 2011-04-14 12:50:02 EEST.

Valtti – valmis tutkinto työelämän valttina -projekti järjesti 13.4. VAMKin ja Vaasan yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle mielenkiintoiset luennot oman ajankäytön hallinnasta ja sen kehittämisestä. Aiheesta luennoi KM Timo Lampikoski.

Ajankäytössä tavoitteena on päästä ”rentoon rullaukseen”, joka voidaan saavuttaa kolmen askeleen kautta:

1. On opittava yksinkertaistamaan asioita. Tämä ei onnistu, ellei ensin tiedosteta omia aikavarkaita, joita ovat asioiden lykkäys, täydellisyyden tavoittelu, tehtävien kahmiminen, kyvyttömyys sanoa ei ja useampien tehtävien yhtäaikainen tekeminen. Esim. sähköposti kannattaa lukea päivässä korkeintaan 2-4 kertaa.

2. On opittava fokusoimaan tehtäviä. Tärkeintä on tehdä oikeita asioita. Pois oppiminen epäoleellisista asioista vie aikaa kolmisen viikkoa. On todettu, että päivittäinen to do -lista ei toimi, sillä päivän mittaan tulee keskimäärin kaksi tuntia yllättäviä tehtäviä.  Lista voi jopa lisätä ahdistusta, kun huomataan, että tehtäviä on jäänyt tekemättä. Parempi vaihtoehto on tehdä joka perjantai viikkosuunnitelma, johon listataan seuraavan viikon 3-5 tärkeintä tehtävää ja lisäksi muita vähemmän tärkeitä tehtäviä. Viikkolistaan voit lisätä myös ideat, jotka nousevat työstäsi. Tehokkainta on tehdä yksi asia kerrallaan. Ota oppia vuoden tehokkaimmasta päivästä, joka on päivä ennen kesälomille menoa!

3. On opittava palautumaan. Tutkimusten mukaan ylityöt eivät lisää tehokkuutta. Työpäivän aikana esim. 10 min rentoutumisen väitetään lisäävän työtehokkuutta. Työviikon aikana on hyvä löytyä aikaa myös visiointiin ja ideointiin.

Ajankäyttö-luento.jpg

Kuvassa luennoitsija Timo Lampikoski ja VAMKin opinto-ohjaaja Riitta Aikkola.

 

Teksti: Riitta Aikkola
Kuva: Vesa Sirén