Ajankohtaista

                  

Vaasan yliopisto on monialainen tiedeyliopisto, jonka vakiintuneita osaamisaloja ovat liiketoimintaosaaminen, kielet ja viestintä, julkinen johtaminen ja hyvä hallinto sekä energia ja tuotanto. Opiskelijoita on noin 5 200 ja henkilöstöä 450.

Vaasan ammattikorkeakoulu on monialainen, monikielinen ja kansainvälinen korkeakoulu, joka tarjoaa koulutusta sekä tutkimus- ja kehityspalveluja tekniikassa ja liikenteessä, liiketaloudessa ja matkailussa sekä sosiaali- ja terveysalalla. Opiskelijoita on noin 3 500 sekä päätoimista henkilöstöä 250.

Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun tukipalveluita suunnitellaan toteutettavaksi osittain yhteisesti osana korkeakoulujen valtakunnallista rakenteellista kehittämistä. Tähän liittyen haemme yhteistä

Turvallisuuspäällikköä

ajalle 1.4.2008 - 14.1.2009, jonka jälkeen tehtävä voi muuttua toistaiseksi voimassa olevaksi.

Turvallisuuspäällikkö vastaa turvallisuuteen liittyvien asioiden koordinoinnista, johtamisesta ja toteuttamisesta. Hän vastaa mm. pelastussuunnitelmista ja henkilöstön ja opiskelijoiden perehdyttämisestä turvallisuusasioihin sekä osallistuu työsuojelun kehittämiseen.

Toivomme soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä aiempaa työkokemusta turvallisuusasioista ja työsuojelusta. Turvallisuuspäällikkö toimii yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteisen kiinteistöpäällikön työparina ja sijaisena, joten toivomme hyvien vuorovaikutustaitojen lisäksi esimieskokemusta. Arvostamme molempien kotimaisten kielten hyvää hallintaa.

Työsuhde solmitaan Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Palkkaus määräytyy työkokemuksen ja koulutuksen sekä KVTES:n mukaan.

Lisätietoja:
- Vaasan ammattikorkeakoulun hallintojohtaja Ossi Koskinen p. 0207 663 359
- Vaasan yliopiston hallintojohtaja Anita Niemi-Iilahti, puh. (06) 324 8204 tai kiinteistöpäällikkö Mikko Harju, puh. (06) 324 8393

Hakemukset 7.3.2008 mennessä:
Vaasan ammattikorkeakoulu / Ossi Koskinen
Raastuvankatu 29, 65100 Vaasa

www.uwasa.fi
www.puv.fi